Uuna Syrjäsuo

Antiikkikauppias-romaanissa on kolme aikaa. Vanha antiikkikauppias antaa perinnöksi kauppansa Marjalle, joka on vaikeassa elämäntilanteessa. Liikkeessä viihtyy nuori Maiju, jolle Marja puolestaan testamenttaa liikkeen. Romaani keskittyy Marjaan. Perintö on suuri yllätys hänelle ja oljenkorsi, jonka hän tarvitsi voidakseen jatkaa elämäänsä. Kaikki ei kuitenkaan ole niin helppoa. On miehiä, jotka haluavat auttaa Marjaa, mutta on myös miehiä, jotka haluavat hänelle pahaa.

Kirjassa kerrotaan Haltijasta, mutta hän ei ole sadun haltija, vaan kiven sisällä asuva outo tyyppi, joka pyrkii sanojen haltijaksi, etenkin hän etsii runojen kadonneita sanoja. - Vaikka olenhan minä aina tiennyt, ettei minusta mitään kunnon runoilijaa tule. Kun kerroin muorille silloin nuorena, että haluaisin runoilijaksi, niin arvatkaa, nauroiko hän. Sitten otti luudan ja läimäytti sillä takamuksille ja sanoi, että siinä sinulle runoa ja nyt puita hakemaan. Itku kurkussa menin metsään. Siellä puut kuiskivat, että älä usko muoriasi, tuuli tuo sanoja ja maa kantaa, kyllä sinä vielä ehdit, usko itseesi. Lopulta sanat tulevat takaisin Haltijan luokse ja he tutustuvat toisiinsa. Haltija toivoisi runoja, mutta syntyy pieniä tarinoita, leikkiä sanojen kanssa. Sanat ovat haltijalle kuin lapsia, jotka kerääntyvät hänen ympärilleen.

Outoja merkkejä -runokokoelman runot kaivautuvat menneisyyteen kuin arkeologit. Suurin osa puhujista elää menneisyydessä ja he kertovat meille elämästään, tunteistaan ja haaveistaan. Monet runot jäävät auki lukijan täydennettäviksi. Runot ovat aika kertovia, siksi uskon, että lukijan on helpompi päästä kertojan maailmaan kuin moderneissa runoissa.

Ikkuna joka oli ovi on Uuna Syrjäsuon neljäs runokokoelma. Runoissaan Syrjäsuo etsii sanoja, runoja, jotka välillä haihtuvat tuuleen. Monet runot käsittelelevät arkea ja ihmisen vanhenemista. Mukana on myös hai(na)kuja, jotka yhdestä sanasta laajenevat kolmeen sanaan, mutta pyrkivät vähilläkin sanoilla kertomaan elämästä ja muistoista jotain tärkeää.