Valdur Mikita

Mitä tekemistä siluurikauden maakerrostumilla on virolaisen pakanauskon kanssa, miten uraanimalmi herätti Viron laulavan vallankumouksen ja mitä vikaa on jääkaappimagneeteissa matkamuistoina? Semiootikko ja biologi Valdur Mikitan Kantarellin kuuntelun taito sai hyvän vastaanoton Suomessa. Kirjailijan toinen suomennettu teos, tähänastisena pääteoksenakin pidetty Lingvistinen metsä pureutuu virolaisen ja itämerellisen kulttuurin syntyhistorian selvittämiseen aina mannerlaattojen liikkeistä alkaen. Mikitan tekstit risteilevät eri aikakausissa, maan pinnanmuodostumissa ja metsätyypeissä. Hänellä on kyky nähdä yhteyksiä nykyajan kulttuuri-ilmiöiden, maantieteellisten sijaintien sekä myyttien ja historian välillä. Hänen käsittelyssään saavat uuden tulkinnan niin esihistoriallisen ajan tapahtumat, kylmä sota kuin nykyvirolaisten kesämökkikulttuurikin. Lingvistinen metsä on hätkähdyttävän ajankohtainen luonnon ja pienten kulttuurien puolustuspuhe. 2020-luvulla ilmastonmuutoksen muuttuessa yhä todellisemmaksi uhaksi teos on jopa iskevämpi kuin ilmestyessään alkukielellä kymmenisen vuotta sitten. Suomenkielisen version alussa on johdantona Mikitan tervehdys suomalaisille lukijoille. Kirjan viesti ei ole itämerensuomalaisille sysisynkkä. Meillä on edellytykset selviytyä ekokatastrofista, sillä meillä on jäljellä kivikauden keräilijän elämäntavallisia piirteitä metsissä ja kesämökeillä kulkiessamme, kiitos synestesian, saunan ja sienikorin.

Itämerensuomalainen elämäntunto tiivistyy parhaiten juuri kantarelliin. Kantarelliin eivät madot pysty, se on optimistinen ja iloluontoinen ikivanha sieni - siis selvästi itämerensuomalainen! Sitä paitsi ihmiset ja sienet ovat keskenään sukulaisia. Tai ainakin olivat - ennen kuin ihminen kääntyi erilaiselle kehitysuralle kuin muu elollinen luomakunta. Valdur Mikita pohtii virolaista ja suomalais-ugrilaista kansanluonnetta. Hän kuvaa pohjoisten kansojen erityistä suhdetta luontoon ja niitä henkisiä piirteitä, jotka erottavat suomalais-ugrilaiset muista eurooppalaisista. Suomalaisille Valdur Mikitan teos avaa näkökulmia paitsi suomalaisten omiin juuriin myös katsantoja naapurikansan tuttuuteen ja omituisuuteen. Mikita auttaa meitä ymmärtämään itseämme paremmin kirjoittamalla suomalais-ugrilaisten kansojen introvertista ja masennukseen taipuvaisesta mielenlaadusta sekä pohjoisten kansojen taipumuksesta synestesiaan ja erityisherkkyyteen. Mikita käsittelee persoonallisella otteellaan ja raikkaalla huumorillaan suuriakin aiheita kuten kaupungistumista ja ekokatastrofia aiheuttamatta lukijalleen ahdistusta. Hän valottaa pohjoisten yhteiskuntien menestymisen saloja aivan uudesta näkökulmasta. Biologina ja semiootikkona Mikita yhdistelee avartavalla tavalla luonnon, kielen ja ihmisluonnon ilmiötä. Valdur Mikita rohkaisee meitä olemaan sellaisia kuin olemme! Kaikkien ei tarvitse solahtaa kuin kala veteen small talk -kulttuuriin, ja on ihan hyväksyttävää kaivata yksinäisyyttä ja luonnonrauhaa ihmisvilinän vastapainoksi. Kantarellin kuuntelun taito on virolaisen Valdur Mikitan (s. 1970) kymmenes teos. Hieman yllättävästi se on kuitenkin vasta hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Hänen lyhytproosan ja esseistiikan välimaastoon sijoittuvat teoksensa ovat nousseet Viron myydyimpien kirjojen joukkoon.