Vesa Tuominen

Ajaessaan valtatie kolmellatoista nuoret Risi ja Marjo kokevat unohtumattomia hetkiä. He haluavat löytää olemassaololleen syvemmän totuuden. He etsivät todellista elämää - elämää joka on aitoa. Valtatie numero kolmetoista on tarina rakkaudesta ja rehellisyyteen ja ehdottomuuteen pyrkivistä nuorista, joilla oli välillä harkitsemattomia tempauksia. Mutta emmekö me kaikki tee joskus virheitä, etenkin nuorina? Tarina alkaa 1970-luvun alun keskisuomalaisesta kaupungista. Muistot palaavat Marjon mieleen, kun hän vierailee synnyinseudullaan. Päästäkseen muistoistaan eteenpäin Marjon täytyy kertoa tarinansa, hänen ja Risin; kertoa että raskaidenkin menetysten jälkeen on mahdollista säilyttää toivonsa, löytää uutta... Kirjoittaja Vesa Tuominen, 65, on kotoisin Keuruulta ja ollut motoristi vuodesta 1972. Hän on tehnyt nuorena moottoripyöräjengityötä ja erityisnuorisotyötä, toiminut muun muuassa vankilapappina sekä viimeksi Paimion kirkkoherrana. Hän kuuluu Jarno Saarisen muistolle perustettuun veteraanimoottoripyöräkerhoon, Paronin Poikiin. Uutuskirja on Tuomisen neljäs teos. Hän on aiemmin kirjoittanut muun muassa:Karhumies. Sulo Karjalaisen elämäntyö. (Yhdessä Esa Silanderin kanssa.) Docendo 2018. Herkkä kuin perhosen siipi -kirja. Romaani elämän haavoittuvuudesta ja uskosta. Päivä. 2013.

Joka aamu kello kahdeksan mies ottaa takin naulasta, laittaa lakin päähän ja suuntaa kohti aitauksia, joissa eläimet ovat. Hän kiertää karhujen, susien, kettujen, ilvesten, ahman ja porojen aitaukset tarkistaakseen, että kaikki hyvin. ”Millä mielellä sitä ollaan?” hän kysyy Juusolta, isolta uroskarhulta. Juuso katsoo miestä silmiin ja hymy leviää sen karvaisille kasvoille. Kaikki on siis hyvin, toteaa mies ja jatkaa kierrostaan päivän muihin toimiin. Sulo Karjalainen on adoptoinut emonsa menettäneitä karhunpentuja. Hän on osoittanut karhujen inhimillisen puolen elämällä niiden kanssa. Elämäntyöllään hän on näyttänyt, että ihmisen ja karhujen välinen yhteys voi kasvaa ystävyydeksi. Sulon karhut tuntevat iloa ja surua ja pitävät hoitajaansa omana emonaan. Sulo on käynyt karhujensa kanssa kalassa ja metsällä. Hän on nukkunut niiden kanssa tarkkaillen niiden unirytmiä. Hän on halunnut osoittaa, etteivät karhut normaalioloissa ole ihmiselle vaarallisia. Ne väistävät ihmistä ja haluavat elää rauhassa. Sulon karhut eivät enää pärjäisi luonnossa. Ne ovat aina eläneet ihmisen lähellä ja osoittautuneet hyvin taitaviksi ja luoviksi. Inhimillisiksi. Erityisen lahjakkaaksi on osoittautunut Juuso, Sulon karhuista kuuluisin. Juuso on taiteilijaseuran jäsen. Hän maalaa tassuillaan tai koko kehollaan. Juuson tauluja on myyty ympäri Suomea, ja taiteilijakarhuna hänet tunnetaan ympäri maailmaa. Karhumies kertoo Sulosta ja hänen suurpetokeskuksestaan Kuusamossa: hänen elämäntyöstään ja karhuistaan, joilla kaikilla on tarinansa ja persoonallisuutensa, kuten meillä ihmisilläkin. Karhumies-kirjan tekijät ovat kirjailija, kirkkoherra Vesa Tuominen ja käsikirjoittaja Esa Silander. Kirjan kuvitus on suureksi osaksi Tapio Paappasen käsialaa.