Ville Vanhala

Puhallinorkesteri soittaa pieleen, mutta ei se mitään. Näytelmää näytellään vähän sinne päin. Ihmissuhteetkin ovat vähän sinne päin, mutta kaikki tarkoittavat hyvää. Kaikki ikäluokat ja iät elävät ihmisten mielissä sulassa ristiriitaisessa sovussa, yhdessä ja erillisinä. Elämä on ihanaa, kipeää ja käsittämätöntä. Kun mahdoton on todellista, niin todellinenkin on mahdollista.

Kun katsoo kirjan kuvia ja lukee tarinoita, tuntee tulleensa saaristoon, tuntee myötätuulen selkänsä takana, poskillaan tyrskyjen suolaiset pisarat. Teos esittelee saaristojen erämaata kuvin. Minkälaisia itäisen Suomenlahden kahdeksan saarta ovat tänä päivänä: Iänikuiset karut kalliorannat ja kituliaat käppyrämännyt, saarten linnut, eläimet ja ihmiset? Murtuvan aallon harjalla on kuvakertomus saariston murroksesta. Kalliot ovat ja pysyvät, mutta luonto on jatkuvassa muutoksessa. Minkki on karkottanut saarista selkälokin, mutta sen tilalle on tullut merimetso. Ympäristömyrkyt ja liika metsästys olivat koitua norpan kohtaloksi. Kevätmuuton aikana miljoonat hanhet pimentävät taivaan. Saariston mukana myös saariston väki on muuttunut. Hyvin harva saa enää toimeentulonsa kalastamalla. Saarten perinteiset elinkeinot ovat vaihtuneet vapaa-ajan vietoksi. Troolien sijasta sisälahdilla kiskotaan vesisuksia, sukeltajat ovat valtaamassa ahventen valtakuntaa. Kirja on tämän päivän saarelaisten puheenvuoro. Yksi pakenee metropolien tungosta saaren yksinäisyyteen ja toinen seikkailee kajakillaan vasta-aallokossa ulapalla. Itäisen Suomenlahden sotahistoria luo saaristoon yhä dramatiikan tuntua. Rajavyöhykkeen kallioluodolla meri on yhä tyyni myrskyn edellä. Juha Metso on palkittu valokuvaaja ja valokuvataiteilija. Hänet on valittu mm. Vuoden lehtikuvaajaksi ja Vuoden reportaasikuvaajaksi. Mika Rokka on luontoaiheisiin erikoistunut dokumentaristi-kirjoittaja-valokuvaaja. Ville Vanhala on toimittajakirjailija, joka on julkaissut kolme runokirjaa ja kaksi romaania.

Ville Vanhalan (s. 1965) neljäs runokokoelma Pikku-Politska pesee jalkansa suihkulähteessä on sadunomainen matka arjen pieniin yksityiskohtiin. Runomatkaaja Pikku- Politska tarkkailee ympäröivää maailmaa ja kokee sen ihmeet kaikilla aisteillaan, keskustelee pullonkerääjän kanssa ja rakastuu kenkäkaupan myyjään. Kaiken yllä leijuu elämän ihmeen kunnioitus ja ilo siitä, että on olemassa. Tähän perustunteeseen yhdistyy melankolinen pohjavire ja kysymys: mitä meistä jää jäljelle?

Ville Vanhalan (s. 1965) neljäs runokokoelma Pikku-Politska pesee jalkansa suihkulähteessä on sadunomainen matka arjen pieniin yksityiskohtiin. Runomatkaaja Pikku- Politska tarkkailee ympäröivää maailmaa ja kokee sen ihmeet kaikilla aisteillaan, keskustelee pullonkerääjän kanssa ja rakastuu kenkäkaupan myyjään. Kaiken yllä leijuu elämän ihmeen kunnioitus ja ilo siitä, että on olemassa. Tähän perustunteeseen yhdistyy melankolinen pohjavire ja kysymys: mitä meistä jää jäljelle?

Konepeltivirta saa alkunsa todellisuuden vuotokohdasta. Unet, pelot ja muistot yllättävät parkkihallissa, parvekkeella ja hakkuuaukean laidassa. Arki nyrjähtää harhaksi ja oudosta tulee oikeita vastauksia vääriin kysymyksiin. Syntyy runoa, josta viriää toivo ja irtoaa vapauttava nauru.