Viola Elo

Rakkauskarusellista hyppy ulosja karkaus tunteet ja kirjaimet sekaisin pysähdyspaikkatunteet ja kirjaimet sekaisin pysähdyspaikka kiukkupaikka tanssipaikka lepopaikka yksinolonpaikka paikka ilman aikaa fyysisyyttä ja fysiikkaa. Rakkauden pyykkinarullakiukkuista kissanpissaakumpi jaksaa koiran ulkoiluttaanaamaasi enää tuijottaaHikiset selät nikamien kolinatjoskus kaksinjoskus kaksin yksinyhdessä ja erilläänelämät ja senhitaat ja nopeat potkulaudatPeiton alla ajatukset uupuvatja kainaloon nukkuvat.

Runo hyppää tasajalkaaedestakaisin edestakaisinja karjuu:En ole säkeisiin jaettu tai joskus sitäkin sekä ettäOlen vapaariimitönjoskus riimitänEn ole pienimuotoinen taideteossisälläni maailmankaikkeus. Runo tekee hypyn takaperinrunojalkojaan ojentelee ja kiljahtelee:Olen monisukupuolinentyttö poika milloin mitäkinelävä ja joskus kuollutsiellä täällä yhtä aikaakaikkiallalomitunAntipesti daktyyli jambi peoni ja turskea trokeehaamumainen vuorovaikutus.

Oppikoulun pihalla Taata Sillanpää partaansa rapsutteli ja kehotti: ”Ota, plikka, paperia. Sitä tässä maassa riittää ja paperi kiittää, kun sille sanoja raapustat. Istu klasin viereen ja kuuntele lintujen sulosointuisia säveleitä. Vunteeraa! Älä humpuukia tällää paperille. Joku kustantaja voi survoa aatokses kansien väliin. Otin Taatan neuvoista vaarin. Kirjanen sisältää eri tilanteisiin kirjoitettuja juttuja. Peilistä tuijottaa kummajainen. Koska leuanalus muuttui heilahtavaksi heltaksi? Huh huh! Joko nelikymppinen tarvitsee veistä vai helpottaisiko riemukkaat kiljahdukset elokuvaa katsoessa. Nauruhan kiristää lihaksia. Miksei helttaakin! Jouluaatto oli pelkkää mummin käsilaukun etsimistä ja kuusimurhien murehtimista. Ateneumin portaat tulivat tutuiksi, ja perspektiiville löytyi asiaa valaiseva esimerkki: tuhatjalkaisten majatalo. Kuka olisi koskaan uskonut kirjoja niin rapisevaksi porukaksi. Äänekkyyttä ei hillitty, mutta suukottelua kyllä. Kirjojen sukukokouskin oli pelkkää toistensa likistelyä kirjastohotellissa. Kotiäitisinfoniassa sävelet nousevat ja laskevat. Duurit ja molli tutuiksi tulivat. Ei yhtään turhaa nuottia! Nurkkapöydän riävä - hämäläinen nääs - sivusta tarkkaili maailman menoa ja pohdiskelujaan säesti, kun lusikallaan kahvikuppinsa reunoja kilisteli.

Aina ei tiedä, mistä kaikesta saa kiittää. Kiitos ripuli. Ei semmoisen jatkuvan päristelyn kanssa voinut mennä kouluun. Siksi sain ihan eturivin paikan, ja vauhtia päivässä riitti. Ensiksi isä tuli kotiin naama nuutuneena. Oli saanut potkut. Toiseksi alakerran parvekepaloon oli syypää siskon likkakaveri tupakantumppeineen, ja kolmanneksi veljeni Hemppu saatiin kiinni myymälävarkaudesta. Se riitti! Isän nyrkki tärähti pöytään, ja huusholli kaikui viimeistä pisaraa. Sitten me muutettiin. Maalle! Peräkylän reunamalle. Yksi croksijalka luuli minua postivarkaaksi. Koivunoksalla kinttuja räpsi ja potki perääni vaaleanpunaisia crocsejaan. Onneksi ystävällisillä ihmisillä on pehmeät reinot. Söpö nelijalkainen ystäväni Miksu von Marsu on päivieni pelastaja, vaikka syökin toisinaan arveluttavia aterioita. Ai niin, taas esittely unohtui. Mä oon Erkku.

Olen anarkisti,minua ei kukaan ohjaa. Viittani vihreys kaiken kattaaaatteeni maailman parantaa. Tokibesserwisseriksi mainitaantiukkaa karsinointia tarjotaan. Entäs nihilisti? Ei mitään valtaa,totean. Ilman suostumustaniylöspäin on kohottava. Viheriä viittani katoaa. Kauhistun! Kuiskaa vanhus keltainen:Maasta maahan. Joku kylvää,joku syö. Tämä on meidän työ.

Kipakka kiirekummut koreatkiharat kujatkopsetta kiviin. Tuikkutäkkitaivashiutaleen hellyys. Joulun lahja vakuuttaa:On aatto ajallaan!

Sidoin niinellä tuulet,yhteen värähdämme. Ruumis sai tunteista purjeet. Metsästit sateet,kaikki hengästyneet pisarat. Hetkeksi kuivuimmeja me heilimöimme. Jumalat kesyttivät pilvet,ajoivat ulos ikkunoista. Viattomuus ja kiihko untamme vartioivat. Silmäluomillamme sateiden jäljet.