Virpi Vairinen

Virpi Vairisen kuudes runokokoelma Fannyn metsä kietoutuu kuvien ympärille. Se liikkuu usealla aikatasolla yhdistellen visuaalisia kohtaamisia, muistoja ja kuvitelmia monimuotoiseksi runoudeksi. Kirjassa yhdistyvät sukuhistoria, sota, naiseus, kauneus, taide ja muoti sekä erilaiset uskonnolliset traditiot. Ihmiselämä on vastaanottamisen ja kanssakäymisen rakennelma, joka ei koostu vain yksilön elämästä. Sypressien reunustamassa uima-altaassa uimarit hetken uivat törmäämättä toisiinsa. Markus Copperin Juggernaut välähtää liikkeeseen, rouva Bovary tekee valintoja, lentokoneet nousevat ilmaan. Netin kauppapaikalla katsojaa katselee erinomainen sonniyksilö sekä muutama Mille Fleur -kana omenapuussa. Thierry Muglerin puvuissa naiset hohtavat. Kotivideossa äiti katsoo hiekkarantaa, isoisä kirjoittaa omaelämäkertaa ja sota on aina ollut tai tulossa. Fannyn metsä on Vairisen tähän asti laajin runokokoelma ja se on sisarteos vuonna 2023 ilmestyneelle Antiluupille (Poesia).

Tieteiden yleisesitykset tapaavat selittää sotia, kehityskulkuja, sairauksia ja kaupungistumista sekä ihmisten sopeutumista näiden muuttamaan maailmaan. Virpi Vairisen (s. 1986) viides runoteos, Antiluuppi, ammentaa näistä eri alojen tutkimuksista, mutta osallistuu maailman selittämiseen runouden keinoin: jäljittämällä ja osoittamalla ennakoimattomia yhteyksiä ja kuolleita kulmia, kuolleiden kulmien takaa tulevia hiljaisia signaaleja. Teoksen alkaessa olemme laajojen hiekkakenttien hahmottomuudessa ja ihmettelemme ihmisten outoa halua siirtää suurta vaivaa nähden hiekkaa paikasta toiseen. Paljastuu, että siitä tehdään betonia ja ikkunoita, kaupungistumista. Sitten historia kuljettaa meitä erilaisille raunioille, aineellisille ja aineettomille, joiden määrä vain lisääntyy. Tässä kohtaa Antiluuppi ryhtyy myös kartoittamaan keinoja elää katastrofien kynnyksellä ja pysyä ihmisenä, mitä kaikkea se tarkoittaakaan. Kartoittamisen välineenä toimii Vairisen kiitelty ja nykyaikaa herkästi kuunteleva runokieli, jossa risteilee jälkiä teknologisoituvan ympäristön aiheuttamista muutoksista. Syvällinen teos osallistuu lukiessa muodostuviin merkityksiin myös rakenteensa ja teoshahmonsa myötä.

Virpi Vairisen neljäs runoteos Kaikki tapahtuu niin paljon kertoo suhteista, joita muodostamme teknologiseen ympäristöömme ja unenomaisista maisemista, joissa olemme aina jonkin äärellä. Humoristinen ja samalla haikea teos vaeltaa analogisen ja digitaalisen aikakauden rajamailla ja tutkiskelee tapoja suhtautua yhä tiiviimmin teknologiaan kietoutuvaan olemassaoloomme. Se on myös teos rakkaudesta ja sen menettämisestä, jotka tunkeutuvat läpi olemisen ja kielen.

"[...] toisinaan toistuvien päivien jälkiä [...]"ILMANALA on tekijänsä toinen runokokoelma. Se sai arvostavat kritiikit HELSINGIN SANOMIEN ja TURUN SANOMIEN palstoilla ja valittiin Toisinkoinen-kirjallisuuspalkinnon finalistiksi. Alun perin 2017 ilmestynyt teos tekee nyt paluun ntamo-näköispainoksena. Se on ensimmäinen ntamo-faksimile turkulaisen Koleran 2014--2018 kustantamista 21 runoteoksesta. ILMANALA on uuden vuosituhannen rohkeimpia kokeellisen runon saavutuksia. Visuaalisuudessaan, lyriikan ja proosan yhdistelmissään ja verkkomateriaalikoonnoksissaan se on täysipainoinen kokonaistaideteos."[...] siinä maailmassa pitää elää, mikä on olemassa"

Itseään kommentoivilla pienoisesseillä laajennettu runokokoelma henkilökohtaisen ja yleisen muuttuvista saumoista. Omintakeinen ja raikkaan anarkistinen teos viitaa mahdollisuuteen, ettei poliittinen ehkä olekaan henkilökohtaista tai yleistä, vaan mielenkiinnon jäsentymistä toisin.

Virpi Vairinen (s. 1986) on turkulainen runoilija. Ilmanala on Vairisen toinen runokokoelma. Esikoiskokoelma Kuten avata äkisti (Kolera, 2015) oli Tanssiva Karhu -ehdokkaana.