Virtain Kurjenkylän Varhaishistoria – hinnat ja saatavuus

Kirjan alkuosa käsittelee kivi- ja pronssikautta sekä rautakauden alkua. Tässä osassa on laajat koko Suomea koskevat katsaukset, jotka perustuvat viimeisimpiin arkeologisiin tutkimuksiin. Tämä on myös viimeisin Suomen kivi- ja pronssikauden sekä rautakauden alun historia. . Saamelaisaikaa ja erityisesti eräkautta on selvitetty poikkeksellisen seikkaperäisesti. Kurjenkylän ja Alavuden Sapsalamminkylän saamelaisilla on ollut vilkkaat yhteydet toistensa kanssa. Eräkaudella ennen 1500-luvun puoliväliä kylä oli yläsatakuntalaisten, lähinnä lempääläisten, vesilahtelaisten ja pirkkalalaisten hallinnassa. Tämän jälkeen kylään tekivät kalastus- ja muita nautintamatkoja kangasalalaiset, oriveteläiset ja hämeenkyröläiset. Lopulta Kurjenkylä tuli vielä Etelä-Pohjanmaan vanhimpien asutusten nautinta-alueeksi. Näitä olivat jalasjärveläiset, nurmolaiset ja ilmajokiset. Kylä tuli ensimmäisten talojen perustamisesta lähtien noin vuodesta 1590 Ilmajoen Alavudenkylän Sapsalammin yhteyteen ja Seinäjoenkylään se liitettiin 1614 ja pysyi siinä vuoteen 1776 saakka, jolloin se liitettiin Alavuden Peräseinäjoenkylään Haapaluomankylän kanssa. Tämä Peräseinäjoenkylä (siis Kurjenkylä mukana) liitettiin vuonna 1798 Kuortaneen pitäjään. Vuonna 1829 Kurjenkylä erotettiin Peräseinäjoenkylästä omaksi kyläkseen Kuortaneen pitäjässä ja vuonna 1839 se liitettiin Virtaihin. Kirkollisesti Kurjenkylä liitettiin vuonna 1812 Virtain kappeliin. Sitä ennen se oli kuulunut Ilmajoen seurakuntaan. Kirjassa on runsaasti tietoja Kurjenkylän pohjalaisista naapuripitäjistä ja -kylistä, etenkin Peräseinäjoesta ja Alavudesta.. Eräkauden yhteydessä on kerrottu Vesilahden Laukon kartanon Kurkien merkityksestä kylälle. Kurjenkylähän on Suomen viimeisen katolisen piispan Arvid Kurjen nimikkokylä. Eräkauden taloudesta: metsästyksestä, kalastuksesta ja kaskiviljelystä, on kirjassa hyvät tiedot. Kurjenkylän omista hautausmaista ja ruumiiden kuljetuksesta sekä kirkkomatkoista, aina Isoonkyröön saakka, on kirjassa oma lukunsa. Kylän vanhimmat talot ovat Kurki (1590), Leppänen (1590), Seinäjärvi (1690) ja Heikkilä (1706). Kirja sisältää näiden ja kylän 15 nuoremman kantatilan perustamiset ja talonhaltijat haltiusaikoineen sekä heidän sukuperätietonsa. Mukaan on otettu monet Kurjenkylän asutuksesta kertovat tarinat. Kylällä on ollut monipuoliset yhteydet Alavuden Sapsalamminkylään, joten siitä on kirjassa runsaasti historiallista tietoa. Suomen sodasta on yleiskuvaus ja sen aika on selvitetty kyläläisten henkilökohtaisten kokemusten kautta. Sodasta ja asutuksesta kertovat tiedot on saatu Väinö Tuomaalan Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton sihteerinä tekemistä haastatteluista. Toisena lähteenä on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pitäjänkortistoja, joihin ovat keränneet muisteluksia Kurjenkylästä monet henkilöt. Muistelusten kautta on myös kerrottu kylän kulttuuriperinnöstä, joka on paljolti yhteistä Kihniön ja Parkanon kanssa. Kirjan alussa ja lopussa on selvitykset kylän kirkollisesta ja maallisesta hallinnosta sekä niiden kehityksestä. Kirja on sidottu ja kovakantinen. Kannet ovat moniväriset. Sivumäärä on 144. Etukannessa on Kurki-suvun vaakuna, jonka on toteuttanut vuodelta 1425 olevan Niclis Kurcken sinetin pohjalta Suomen ykkösheraldikko Reijo Helläkoski. Takakannessa on Suomen viimeisen katolisen piispan Arvid Kurjen (1510 - 1522) Reijo Helläkosken tekemä vaakuna. Kurjenkylähän on Piispa Arvid Kurjen nimikkokylä. Teoksen kirjoittaja Jouko Niemelä on kotoisin Kurjenkylän naapurista Alavuden Sulkavankylästä. Hän on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa pääaineenaan Suomen ja pohjoismaiden historia. Kirjoittajalla on myös ekonomin tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta.