Kurt Vonnegut

This is vintage Vonnegut - hilariously funny and razor-sharp as he fixes his gaze on art, politics, himself and the condition of the soul of America today. Written over the last five years in the form of a loose memoir, "A Man without a Country" is an intimate and tender communication to us all, sometimes despairing, always searching and ultimately wise and compassionate.

In a collection of concise autobiographical essays, the renowned novelist offers his views on his own life, from growing up during the Great Depression to his fame as a writer, as well as his reflections on art, politics, and everyday life in America. Reprint. 200,000 first printing.

Dobrovolets v rjadakh amerikanskoj armii vo vremja Vtoroj mirovoj vojny, popavshij v plen k nemtsam, svidetel pochti polnogo unichtozhenija Drezdena, Vonnegut perenes etot opyt na stranitsy svoego samogo znamenitogo romana -"Bojnja nomer pjat, ili Krestovyj pokhod detej", v kotorom stirajutsja grani mezhdu nastojaschim i proshlym, mirom i vojnoj, realnostju i fantaziej, bezumiem i trezvostju." Kak eto prijatno - nichego ne chuvstvovat i vse zhe schitatsja zhivym".

A New York Times Bestseller A Man Without a Country is Kurt Vonnegut's hilariously funny and razor-sharp look at life ("If I die--God forbid--I would like to go to heaven to ask somebody in charge up there, 'Hey, what was the good news and what was the bad news?"), art ("To practice any art, no matter how well or badly, is a way to make your soul grow. So do it."), politics ("I asked former Yankees pitcher Jim Bouton what he thought of our great victory over Iraq and he said, 'Mohammed Ali versus Mr. Rogers.'"), and the condition of the soul of America today ("What has happened to us?"). Based on short essays and speeches composed over the last five years and plentifully illustrated with artwork by the author throughout, A Man Without a Country gives us Vonnegut both speaking out with indignation and writing tenderly to his fellow Americans, sometimes joking, at other times hopeless, always searching.

A young PR man working at General Electric sold his first magazine piece. That young man was Kurt Vonnegut. Bagombo Snuff Box collects Vonnegutâ??s favourite stories from the postwar years that sharpened his dark, vaudevillian and quietly subversive voice.

Kurt Vonnegut cites Theodore Sturgeon as the inspiration for his character Kilgore Trout. This volume includes 12 stories from 1953, considered Sturgeon's golden era. Among them are such favorites as the title story, "The Silken-Swift," "A Way of Thinking," "The Dark Room," "The Clinic," and "The World Well Lost" (ahead of its time in advocating gay rights).

Wampeters, Foma & Granfalloons (Opinions) is a rare opportunity to experience Kurt Vonnegut speaking in his own voice about his own life, his views of the world, his writing, and the writing of others. An indignant, outrageous, witty, deeply felt collection of reviews, essays, and speeches, this is a window not only into Vonnegut s mind but also into his heart."

"...a passionate and tormented novel about the summer of 1954 as it transpired in the lives of two young Korean War veterans returning to their Indianapolis homes...it is possible that the current publishing season will produce no book more urgently felt." -New York Times Book Review, August 9, 1970 "A brilliant book." -John Ciardi "Wonderful, sad and funny; a scathing portrait of middle America through the eyes of a new fictional character who will inevitably be compared to Portnoy and Holden Caulfield." -Gay Talese Noted author Dan Wakefield's most famous novel seethes with pent-up frustration and confusion and nearly every episode bubbles with hilarity. This novel of the 1950s so perfectly captures its time and place that it transcends the specific and becomes universal-a true classic of American literature. Now a major motion picture.

The author offers a collection of essays and speeches discussing the future of Earth, neoconservatism, Alcoholics Anonymous, liturgical music, and other topics, and includes autobiographical commentary on the past ten years of his own life

He is Dr Wilbur Daffodil-II Swain and Slapstick or Lonesome No More! is his story â?? one of monstrous twins, orgies, revenge, golf, utopian schemes, and very little tooth brushing. In this post-apocalyptic black comedy â?? dedicated to Laurel and Hardy â?? Vonnegut is at his most hilarious, grotesque, and personal.

Tässä kirjassa Vietnamin sodan veteraani Eugene Debs Hartke kertoo vuonna 2001 omaelämäkertaansa: Tähän tapaan: ”Vietin ikävuoteni 21:stä 35:een ammattisotilaana, Yhdysvaltain armeijan vakinaisessa palveluksessa. Noina 14 vuotena olisin tappanut vaikka itsensä Jeesuksen Kristuksen, jos esimieheni olisi käskenyt. Vietnamin sodan saadessa äkillisen ja häpeällisen lopun olin eversti-luutnantti ja minulla oli 1000:ia ja taas 1000:ia omia alaisia.” ”Vuonna 1991 Trakington College antoi minulle potkut. Niin minut sysättiin myöhäisessä keski-iässä tuuliajolle keskelle läpeensä ryövättyä ja konkurssiin mennyttä kansakuntaa, jonka varallisuus oli myyty ulkomaalaisille ja jonka riesana olivat valtoimenaan riehuvat kulkutaudit ja taikausko ja lukutaidottomuus ja hypnoottinen televisio, eikä köyhille ollut tarjolla minkäänlaisia terveyspalveluja. Minne mennä? Mitä tehdä?” ”Minusta Shakespeare on viisain ihminen, josta olen kuullut. Ollakseni rehellinen, se ei ole häävi kohteliaisuus. Me olemme mahdottoman itserakkaita eläimiä ja itse asiassa helkkarin tyhmiä.” ”Vietnamissa olin varsinainen aivoilija, ja se ihan totta kiusaa minua yhä. Viimeisenä Vietnamin-vuotenani keksin niin mielikuvituksekkaita puolusteluja kaikelle tappamisellemme ja kuolemisellemme, että tein vaikutuksen jopa itseeni. Olin murhaavan hokkupokkuksen nero!” ”Se, että jotkut meistä osaavat lukea ja kirjoittaa ja vähän laskeskella, ei vielä merkitse, että kelpaisimme valloittamaan Maailmankaikkeuden.”

Armenialaisvanhemmista syntynyt Rabo Karabekian osasi piirtää paremmin kuin kukaan hänen kotikaupungissaan San Ignaciossa Kaliforniassa. Se ei kuitenkaan ollut vielä kovin paljoa se. Taiteilijaksi hän kuitenkin aikoi, ja sellainen hänestä myös maineikkaan kuvittaja Dan Gregoryn opissa New Yorkissa tuli. Mutta taidehistoria tuntee hänet silti yhtenä suurimmista tunareista, jotka koskaan ovat kankaita maaleillaan töhrineet. Siitä huolimatta hän oli perustamassa ensimmäistä aidosti amerikkalaista merkittävää taiteen tyylisuuntaa yhdessä Jacskon Pollockin, Mark Rothkon ja kumppaneiden kanssa. Hän oli paikalla, kun abstrakti ekspressionismi syntyi. Kurt Vonnegutin Siniparran päähenkilö on kirjailijalle tyypillinen antisankari, jonka elämä olisi surullista, ellei siitä kirjoitettaisi hilpeää (itse-)ironista satiiria. Siniparta on muodoltaan vapaassa järjestyksessä etenevä omaelämäkerta, jossa Rabo Karabekian vähä vähältä kerii elämäänsä kasaan nykyhetkestä (1980-luvun lopulta) kommentoiden. Nuoruuden rakkaus yhdistettynä taideopintoihin, toinen maailmansota, jonka taistelut päättyivät Karabekianilta melkein heti alettuaan, sodan jälkeinen ujuttautuminen parhaiden taiteilijoiden pöytäseurueisiin ja merkittäväksi keräilijäksi ajautuminen – kaikki tulee selvitettyä ilman turhaa hoppua muun tarinoinnin lomassa. Hienot ja hullut sivuhenkilöt, kuten Karabekianin luokse muuttava määrätietoinen nelikymppinen leski Circe Berman, täydentävät sulavaa kertomusta hyvin. Voisi sanoa, että Siniparrassa Vonnegut on leipälajinsa parissa. Tämän vonnegutmaisempaa romaania ei juuri ole. No jaa – Mestarien aamiainen pääsee kyllä lähelle. Eli jos Vonnegut maistuu, maistuu Sinipartakin, mutta kyllä tästä suosituksen kehtaa lähettää kenelle tahansa laatusatiirista kiinnostuneelle.

Kurt Vonnegut punoo pessimistisen näkemyksensä maailman tulevaisuudesta villin mielikuvituksen ja huumorin värittämiksi aikuisten saduiksi. Kalmasilmä on jälleen herkkupala Vonnegutin ystäville, karmea, huvittava ja ajatuksia herättävä mustan huumorin faabeli Amerikan kulttuurin jälkeenjääneestä elämästä.

Puolalaisen siirtolaisen poika Walter F. Starbuck pelasi lapsena etevästi shakkia. Tämän vuoksi hänen isänsä työnantaja kustansi hänet Harvardin yliopistoon, tulevien rahamiesten ja poliitikkojen tuntumaan. Sitä kautta Starbuckin kirjava elämänkaari ylti miehen ollessa kuusissakymmenissä Richard M. Nixonin hallituksen nuorisoasiain neuvonantajaksi. Viran ainoa merkitys tosin oli se, että Starbuckin etäisessä siivessä sijaitseva huone havaittiin sopivaksi Watergate-setelien kätköpaikaksi. Ja tämä taas soi Starbuckille kunnian marssia isojen poikien siivellä vankilaan, mistä kirja alkaa. Vankilassa Starbuck, piruparka, tilittää suhdettaan elämäänsä, Amerikan lähimenneisyyteen, kapitalismiin ja kommunismiin, jota hän nuorena harrasti, sekä neljään rakastamaansa naiseen. Mutta mitä tapahtuu vankilasta vapautumisen jälkeen? Vonnegutin fantasia kääntää asioiden suhteet ylösalaisin, ajan ja paikan mittaamattomat erot eivät merkitse mitään. Huikeiden paradoksien pohjalta kääntyy esiin teoksen sanoma, se, mikä on elämän tarkoitus ihmisen itsensä, maailmankaikkeuteen häviävän olemattoman yksikön kannalta: itsensä ja toisen ihmisen löytäminen. Vonnegut on humoristi ja vapaa-ajattelija, jonka teokset parhaimmillaan ovat hävyttömän hauskoja ja hännättömiä olematta turhan tärkeitä; kirjailija satiirin kohteena ovat ennen kaikkea ihmisen pienuus ja rajallisuus, inhimillisen käsityskyvyn vaatimattomuus.