Reino Myllymäki

Germany invaded Norway on April 9, 1940 and managed to conquer the country within two months. The original purpose of the occupation was to secure the supply of iron ore from Sweden. However, the nickel and copper of Petsamo's Kolosjoki soon became more important than the iron ore, of which nickel in particular was vital to the German war economy. The occupation of Norway lasted almost five years. During that time, it built a large coastal artillery fortification system to protect the coastal shipping lanes and the Reichstrasse 50 ending in Kirkenes, which also had a connection to Petsamo in Finland. The main weapons of the artillery batteries were a mixed collection of cannons, mostly captured as war spoils. After the Finnish armistice, the Soviet Union began its attack on the German northern forces, and Finland also had to drive its former brother-in-arms out of its country. In late October, the German troops - after receiving permission from their headquarters - abandoned the mines on the Kolos River and fell back, with delay, to the Lyngen line. The Soviet troops followed only as far as the Tanafjord and the Tana river (Tana). When falling back, the German troops took most of their coastal artillery with them and blew up the fortifications. Some of the fortifications have been thoroughly blown up, some have only had their shelters blown up, and some sites were left unblown. This book is a travel guide to the coastal artillery bases and field fortifications between Tana and the junction of the E6 and E69 roads in Porsanger. It is based on a reconnaissance trip made in 2024 to most of the sites presented in the book. The fortifications were found in places indicated by preliminary surveys. The book tells some about the history and armament of the fortifications, but mainly it is a travel guide that will help you find the fortifications yourself and make your own observations. Of course, the book also contains pictures of the current condition of the fortresses.

Germany invaded Norway on April 9, 1940 and managed to conquer the country within two months. The original purpose of the occupation was to secure the supply of iron ore from Sweden. However, the nickel and copper of Petsamo's Kolosjoki soon became more important than the iron ore, of which nickel in particular was vital to the German war economy. The occupation of Norway lasted almost five years. During that time, it built a large coastal artillery fortification system to protect the coastal shipping lanes and the Reichstrasse 50 ending in Kirkenes, which also had a connection to Petsamo in Finland. The main weapons of the artillery batteries were a mixed collection of cannons, mostly captured as war spoils. After the Finnish armistice, the Soviet Union began its attack on the German northern forces, and Finland also had to drive its former brother-in-arms out of its country. In late October, the German troops - after receiving permission from their headquarters - abandoned the mines on the Kolos River and fell back, with delay, to the Lyngen line. The Soviet troops followed only as far as the Tanafjord and the Tana river (Tana). When falling back, the German troops took most of their coastal artillery with them and blew up the fortifications. Some of the fortifications have been thoroughly blown up, some have only had their shelters blown up, and some sites were left unblown. This book is a travel guide to the coastal artillery bases and field fortifications east of the Tana. It is based on two reconnaissance trips made in 2024 to most of the sites presented in the book. The fortifications were found in places indicated by preliminary surveys. The book tells some about the history and armament of the fortifications, but mainly it is a travel guide that will help you find the fortifications yourself and make your own observations. Of course, the book also contains pictures of the current condition of the fortresses.

Saksa hyökkäsi Norjaan 9.4.1940, ja sen onnistui kahdessa kuukaudessa vallata maa. Miehityksen tarkoitus oli alun perin varmistaa rautamalmin saanti Ruotsista. Pian kuitenkin rautamalmia tärkeämmäksi tulivat Petsamon Kolosjoen nikkeli ja kupari, joista erityisesti nikkeli oli Saksan sotataloudelle elintärkeää. Norjan miehitys kesti liki viisi vuotta. Sinä aikana se rakensi mittavan rannikkotykistön linnoitejärjestelmän suojelemaan rannikon laivalinjoja ja Kirkkoniemeen päättyvää Valtakunnantietä 50, josta oli yhteys myös Suomen Petsamoon. Pääaseina tykkipattereilla oli sekalainen kokoelma enimmäkseen sotasaaliina saatuja tykkejä. Suomen välirauhan jälkeen Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä Saksan pohjoisia joukkoja vastaan, ja myös Suomi joutui ajamaan entisen aseveljen maastaan. Lokakuun loppupuolella Saksan joukot - saatuaan luvan päämajastaan - luopuivat Kolosjoen kaivoksista ja vetäytyivät viivyttäen Lyngen-vuonon linjalle. Neuvostoliiton joukot seurasivat vain Tenovuonolle ja -joelle (Tana) saakka. Vetäytyessään saksalaisjoukot veivät pääosan rannikkotykeistään mukanaan ja räjäyttivät linnoitteet. Jotkut linnoitteet on räjäytetty perusteellisesti, joistakin on räjäytetty vain suojat ja jotkin kohteet jäivät räjäyttämättä. Tämä kirja on matkaopas Tenovuonon ja -joen (Tana) itäpuolisille rannikkotykistön kanta- ja kenttälinnoitteille. Se perustuu kahteen vuonna 2024 tehtyyn tutustumismatkaan useimmille kirjassa esitellyille kohteille. Linnoitteet löytyivät etukäteistutkimusten osoittamista paikoista. Kirja kertoo jonkin verran linnoitteiden historiasta ja aseistuksesta, mutta pääasiassa se on matkaopas, jonka avulla löydät linnoitteet itse ja voit tehdä omat havaintosi. Toki kirjassa on kuvia myös linnoitteiden nykykunnosta.

Vuonna 1932 ensimmäisen kerran käynnistetty 14-sylinterinen ilmajäähdytteinen tähtimoottori Pratt & Whitney R-1830 Twin Wasp on yksi eniten valmistettuja lentokonemoottoreita. Vaikka sen pääasialliset asennuskohteet olivat nelimoottorinen Consolidated B-24 Liberator -pommikone ja kaksimoottorinen Douglas C-47 -kuljetuskone monine sotilas- ja siviilivariantteineen, moottori ehti päästä kahdeksan hävittäjälentokonetyypin moottoriksi. Koneista viisi on amerikkalaisia: Seversky P-36, Curtiss P-36, Grumman 4F4, Vultee P-66 ja Republic P-43 vuosilta 1935-1940. Näiden koneiden kohdalla kysymys oli valinnasta ja se näkyy koneiden versioiden kohdalla siten, että koneita valmistettiin myös kilpailijan Wright R-1820 Cyclone-moottoreilla. Kolmen muun konetyypin kohdalla kysymys on toisenlaisesta valinnasta. Tilanteessa, jossa nykyaikaisia lentokoneita ei ollut saatavilla ulkomailta, sekä Suomi, Ruotsi että Australia päätyivät suunnittelemaan hävittäjälentokoneen Twin Wasp -moottorin ympärille. Näin syntyivät VL Myrsky, FFVS J 22 ja CAC Boomerang vuosina 1939-1942. Ruotsi ja Australia valmistivat moottoria, kun taas Suomi osti moottoria Saksan sotasaalisvarastoista. Ruotsi turvautui samaan, kun kotimainen moottorinvalmistus viivästyi. Kirja esittelee näiden kahdeksan hävittäjälentokoneprojektin lisäksi moottorityypin ja sen pienennetyn version, Pratt & Whitney R-1535 Twin Wasp Juniorin sekä lyhyesti myös viimeksimainitun varaan suunnitellut hävittäjälentokonetyypit. Tämä kirja on Ilmailumuseoyhdistyksen, Suomen Ilmavoimamuseon ja Suomen Ilmailumuseon VL Myrsky II -entisöintiprojektin sivutuote. Sen on kirjoittanut projektin tiedottaja, tietokirjailija ja ilmailuhistorian harrastaja Reino Myllymäki. Kansikuvassa on Focke-Wulf Fw 190A:ta esittävä Jurca MJ-80, joka on varustettu Pratt & Whitney R-1830 Twin Wasp -moottorilla. Kone löytyi Paderborn-Lippstadtin lentokentän hangaarista.

Hävittäjälentokone syntyi ensimmäisen maailmansodan alla ja aikana tarpeesta ampua alas vihollisen tiedustelulentokoneet, tykistön tulenjohtokoneet ja ilmalaivat. Myöhemmin mukaan tuli myös pommikoneiden torjunta ja hävittäjälentokoneiden keskinäiset taistelut. Edessä pyörivä potkuri oli aluksi este, joka pakotti etsimään ratkaisua kaksipaikkaisuudesta, työntöpotkuriratkaisusta tai vieläkin eksoottisimmista innovaatioista. Lopulta konekiväärin tahdistimen kehittäminen johti yksipaikkaiseen kevyeen vetopotkurihävittäjään, joskin kaksipaikkainen raskaampi vaihtoehto säilytti jonkinlaisen aseman. Maailmansodan äkillinen päättyminen synnytti suuret ylijäämävarastot, joita purettiin pitkään. Niinpä maailmansodan ratkaisut vaikuttivat hävittäjäilmailuun vielä koko 1920-luvun ajan. Hävittäjälentokone 1912-1918 esittelee tuon kehityskulun mahdollistaneet keskeiset lentolaitteen, moottorin ja aseistuksen innovaatiot esimerkkien kautta. Kirja kertoo myös, millainen hävittäjä-lentokone oli 1910-luvun lopulla eli millaisella kalustolla siirryttiin rauhanaikaan. Kirjan kirjoittaja Reino Myllymäki on tietokirjailija ja ilmailuhistorian harrastaja.

Ihminen on halunnut aina lentää. 17.12.1903 Wilbur ja Orville Wright onnistuivat sitten saamaan ilmaa raskaamman moottoroidun lentokoneensa ilmaan ja tekemään ensimmäiset ohjatut lennot. Siitä alkoi huikaiseva kehitys, joka lopulta avasi lentomatkailun tavalliselle ihmiselle ja pienensi maailmaa merkittävästi. Lentokoneen kehitys ei ole päättynyt tähän, vaan se jatkaa kehittymistään. Tietokone alkoi keksimisestään saakka muuttamaan maailmaa ja Internetin - tuon maailmanlaajuisen yleiskäyttöisen tietoverkon - yleistymisen myötä tietotekniikasta tuli 1990-luvun puolesta välistä alkaen merkittävimmin yhteis-kuntaamme muuttava teknologia. Senkään kehitykselle tai soveltamiskohteille ei ole näkyvissä loppua. Yhteistä lentämiselle ja tietotekniikalle on se, että ne molemmat ovat uudehkoja teknologioita, joiden alkuajoista ja ominaispiirteistä tiedetään paljon. Lentokone on polttomoottoriteknologian spin-off, tietokone sähkön. Vertailemalla molempien hyödyntämisen piirteitä ja sivujuonteita voimme päätellä paljon siitä, mitä tulevien teknologioiden käyttöönotossa on edessä. Kirjan kirjoittaja on ilmailuhistorian harrastaja ja tietokirjailija Reino Myllymäki, joka on työskennellyt pitkään tietohallinnon johdossa ja sen jälkeen tietohallinnon ja liiketoiminnan johdon konsulttina ja mentorina. Häneltä ilmestyi vuonna 2019 kirja Onnistunut Projekti, osa 2: Lentoturmatutkinnan opit, jossa hän siirsi lentoturmatutkinnan oppeja projektitoimintaan.

Toiset yritykset saavat tietotekniikasta ja kehitystoiminnastaan enemmän hyötyä kuin toiset. Miksi näin on? Mitkä ovat ne kehitystoiminnan edellytykset, jotka on saatava aikaan? Entä kehittämisen hidasteet ja esteet; mitä ne ovat ja miksi niistä on päästävä eroon? Tämä kirja perustuu havaintoon, jonka mukaan projektin epäonnistumisen juurisyyt löytyvät projektin aikaisemmista vaiheista, jolloin projektin alkuun sijoittuvien virheiden juurisyiden on löydyttävä yrityksen johtamisjärjestelmästä tai organisaatiokulttuurista - ei projektin sisältä. Kirja perustuu IT Forumissa vuonna 2019 tehtyyn pohjatyöhön kehittämisen ihannetilasta sekä keväällä ja kesällä 2020 koronaviruspandemian aikana tehtyihin haastatteluihin, joilla pyrittiin syventämään IT Forumin edellisvuoden työtä ja löytämään pienetkin kehittämistä edistävät ja haittaavat tekijät. Kirja ei pyri olemaan kehittämisen keittokirja eikä tarjoa patenttiratkaisuja kehittämiseen, vaan auttaa tunnistamaan oman organisaationsa kehittämisen heikkouksia ja vahvuuksia sekä tarjoaa ideoita heikkouksien poistamiseen ja vahvuuksien kehittämiseen. Haastattelut tehtiin organisaatiokulttuurin tutkimuksen keinoin kannustamalla haastateltavia tunnistamaan kehittämisen kannalta hyviä ja huonoja käytäntöjä, joiden olemassaolo on tullut esiin vaikkapa työnantajan, esimiehen tai omistajan vaihdoksen myötä.

Hävittäjälentokone syntyi ensimmäisen maailmansodan aikana tarpeesta ampua alas vihollisen tiedustelulentokoneet ja tykistön tulenjohtokoneet. Maailmansodan äkillinen päättyminen synnytti suuret ylijäämävarastot, joita purettiin lähes 1920-luku. Mutta 1930-luvulle tultaessa maailmanpoliittinen tilanne muuttui ja samaan aikaan hävittäjälentokone teki todella massiivisen muodonmuutoksen puusepänverstaiden ”kangaspuista” metalliteollisuuden massatuotteiksi. Hävittäjälentokone 1919-1939 esittelee tuon kehityskulun mahdollistaneet keskeiset lentolaitteen, moottorin ja aseistuksen innovaatiot esimerkkien kautta. Kirja kertoo myös, millainen hävittäjälentokone oli 1930-luvun lopulla eli millaisella kalustolla mentiin sitten toiseen maailmansotaan. Samalla luodaan katsaus eri maiden hävittäjävoimiin. Kirjan kirjoittaja Reino Myllymäki on tietokirjailija ja ilmailuhistorian harrastaja.

Suomi on liki 140 000 yhdistyksellään yhdistystoiminnan luvattu maa. Kolmannen sektorin osuus BKT:stä on 3-7 %, joten yhdistystoiminnan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Moni pääsee tai joutuu mukaan yhdistystoimintaan esimerkiksi omien tai lastensa harrastusten seurauksena. Heillä saattaa olla vuosien kokemus yritystoiminnasta. Mutta yhdistys ei ole yritys. Kirja lähestyy yhdistysjohtamista tästä näkökulmasta. Kirja käy läpi yhdistystoiminnan sudenkuopat, kriisit ja niiden ratkaisukeinot sekä määrittelee joukon yhdistystoiminnan onnistumisen avaimia. Kirjan tarinat ja neuvot perustuvat kymmenien yhdistysaktiivien haastatteluihin. Kirja on osa kirjoittajien missiota parantaa suomalaista johtamista ja tuottavuutta. Kirja on syntynyt yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kanssa.

Tietohallinnon ja IT-palvelujen organisointi on kiinnostanut kirjan kirjoittajaa jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän on etsinyt tutkimustietoa aiheesta niin Suo-mesta kuin ulkomailtakin ja ehtinyt kerätä kokemusta niin tietohallinnon, sen rajapintojen kuin IT-palvelujen sisäisestä organisoinnista ollessaan pörssiyhtiön tietohallintopäällikkönä, konsernin sisäisen IT-palveluyhtiön toimitusjohtajana ja konsernin kansainvälisenä tietohallintojohtajana vuosina 1996-2008. Tietohallinnon organisointi on ollut kestoaihe hänen asiakastoimeksiannoissaan. Auttaessaan eri yritysten tietohallintojohtajia sekä konsulttina että varsinkin ammattimentorina, hän on päässyt tutustumaan monien hyvin erilaisten yritysten ja yhtei-söjen johtamisjärjestelmiin, tietohallinnon haasteisiin sekä IT-palvelujen toteuttamistapoihin. Tietohallinnon organisointi rakentuu kirjan kirjoittajan luoman tietohallinnon rajapintamallin ympärille. Jokaisen rajapinnan organisoinnin yhteydessä esitellään parhaat tiedossa olleet käytännöt. IT-palvelujen organisointiin esitetään useita eri malleja. Näiden lisäksi kirja käsittelee tietohallintojohtajan toimistoa, hyvää johtajuutta sekä yritysstrategioiden merkitystä tietohallinnon organisoinnin lähtökohtana. Reino Myllymäki työskentelee johtavana mentorina CxO Mentor Oy:ssä. Hän on myös IT Forumin puheenjohtaja ja Tietohallinnon Johtamisen Käsikirjan päätoimittaja. Hän on kirjoittanut kirjat Miksi tietojärjestelmäprojekti epäonnistuu? ja Onnistunut tietojärjestelmäprojekti. Osa 1: Neuvoja tietojärjestelmää hankkivalle. Lisäksi hän on ollut mukana kirjoittamassa CxO:n kolmatta kirjaa Paras neuvoni johtami-seen ikinä. Tivi-lehti on valinnut hänet sadan suomalaisen ict-vaikuttajan joukkoon vuodesta 2008.

VL Myrsky -julkaisusarjan toinen osa esittelee VL Myrskyn prototyypin kehittämisen ja koesarjan koneet - mukaanlukien MY-1:lle, MY-2:lle ja MY-3:lle tapahtuneet onnettomuudet. Entisöintiosuudessa käsitellään vuoden 2015 saavutuksia.