Reino Myllymäki

Kirja perustuu CxO Mentor Oy:n sadoilta kontakteiltaan keräämiin neuvoihin. Kukin neuvo on ollut kertojansa paras neuvo sillä hetkellä, kun hän on sen meille kertonut. Olemme saaneet neuvoja huippujohtajilta ja sellaisiksi kasvavilta, mentoreilta, coacheilta, konsulteilta, vaikuttajilta, kirjailijoilta, historian merkkihenkilöiltä - ja myös johdettavilta! Kaikkiaan noin 300 kerätyn neuvon joukosta on nostettu esiin ne kaikkein tärkeimmät, jotka neljä johtavaa mentoriamme ovat avanneet. Kirja lähestyy johtamista kymmenestä näkökulmasta, jotka ovat esimerkin voima, itsensä johtaminen, strategia, päätöksenteko, toteuttaminen, rehellisyys, kunnia, innostaminen, ihmisten johtaminen ja itsensä kehittäminen. Näiden puitteissa käsiteltyjen kymmenien neuvojen lisäksi kirjassa julkistetaan se äärimmäinen " Ultimate " neuvo, jota pidämme parhaista parhaimpana neuvona johtamiseen, ikinä. Jottei neuvon löytäminen onnistuisi liian helposti, piilotimme neuvon muun tekstin joukkoon. Ohjeet neuvon löytämiseen on sijoitettu kirjan loppuun. Kirja sopii oppaaksi niin kokeneelle johtajalle kuin johtamistyötään aloittavallekin yhtä hyvin yritystoiminnassa kuin julkishallinnossakin.

Germany invaded Norway on April 9, 1940 and managed to capture the country within two months. The original purpose of the occupation was to secure the supply of iron ore from Sweden and to disrupt war material transportation to Murmansk. However, the nickel and copper of Kolosjoki in Petsamo soon became more important than the Swedish iron. The Finnish nickel became vital to the German war economy. Germany remained in Norway for almost five years. During that time, German troops built a large coastal artillery fortification system to protect the coastal shipping routes and the main road Reichstrasse 50 ending in Kirkenes with a connection to Petsamo in Finland. The main weapons of the artillery batteries were a mixed collection of cannons and howitzers, mostly captured as war booty. After the armistice with Finland, the Soviet Union attacked on Germany's northern forces, and Finns were also forced to drive its former brother-in-arms out of their country. On October 3, the German troops received permission to abandon the mines in Kolosjoki and fell back, with delay, to the Lyngenfjord line (Operation Nordlicht). The Soviet troops followed as far as the Tanafjord and the Tana River. When falling back, the German troops took most of their coastal guns with them and blew up the fortifications. Some fortifications were blown up thoroughly, in some cases only the shelters were blown up, and some sites were left unblown. This book is a guide from the junction of the E6 and E69 roads to the fortifications of the coastal artillery battery at Isnestoften, north-west of Alta. It is based on reconnaissance conducted in 2025 of some of the sites presented here. The fortifications were discovered in their expected locations, based on preliminary research into the area. This book provides information about the history, armament, and current state of the fortifications. Keep in mind that this book does not offer a comprehensive history of coastal artillery in Northern Norway. It is intended as a travel guide, featuring maps, aerial photos, and driving instructions to help you find the fortifications and make your own observations. Have a fruitful fortification trip

Saksa hyökkäsi Norjaan 9.4.1940, ja sen onnistui kahdessa kuukaudessa vallata maa. Miehityksen tarkoitus oli alun perin varmistaa rautamalmin saanti Ruotsista. Pian kuitenkin rautamalmia tärkeämmäksi tulivat Petsamon Kolosjoen nikkeli ja kupari, joista erityisesti nikkeli oli Saksan sotataloudelle elintärkeää. Norjan miehitys kesti liki viisi vuotta. Sinä aikana se rakensi mittavan rannikkotykistön linnoitejärjestelmän suojelemaan rannikon laivalinjoja ja Kirkkoniemeen päättyvää Valtakunnantietä 50, jolta oli yhteys myös Suomen Petsamoon. Pääaseina tykkipattereilla oli sekalainen kokoelma enimmäkseen sotasaaliina saatuja tykkejä. Suomen välirauhan jälkeen Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä Saksan pohjoisia joukkoja vastaan, ja myös Suomi joutui ajamaan entisen aseveljen maastaan. Lokakuun alkupuolella Saksan joukot - saatuaan luvan päämajastaan - luopuivat Kolosjoen kaivoksista ja vetäytyivät viivyttäen Lyngen-vuonon linjalle. Neuvostoliiton joukot seurasivat vain Tenovuonolle ja -joelle (Tana) saakka. Vetäytyessään saksalaisjoukot veivät pääosan rannikkotykeistään mukanaan ja räjäyttivät linnoitteet. Jotkut linnoitteet on räjäytetty perusteellisesti, joistakin on räjäytetty vain suojat ja jotkin kohteet jäivät räjäyttämättä. Tämä kirja on matkaopas Altan luoteispuolelta viimeisille Lyngen-linjan ulkopuolelle jääville ja ensimmäisille Lyngen-linjan rannikkotykistön kanta- ja kenttälinnoitteille Lyngseidetissä. Se perustuu vuonna 2025 tehtyihin tutustumismatkaan useimmille kirjassa esitellyille kohteille. Kirja kertoo jonkin verran linnoitteiden historiasta ja aseistuksesta, mutta pääasiassa se on matkaopas, jonka avulla löydät linnoitteet itse ja voit tehdä omat havaintosi. Toki kirjassa on kuvia myös linnoitteiden nykykunnosta.

Saksa hyökkäsi Norjaan 9.4.1940, ja sen onnistui kahdessa kuukaudessa vallata maa. Miehityksen tarkoitus oli alun perin varmistaa rautamalmin saanti Ruotsista. Pian kuitenkin rautamalmia tärkeämmäksi tulivat Petsamon Kolosjoen nikkeli ja kupari, joista erityisesti nikkeli oli Saksan sotataloudelle elintärkeää. Norjan miehitys kesti liki viisi vuotta. Sinä aikana se rakensi mittavan rannikkotykistön linnoitejärjestelmän suojelemaan rannikon laivalinjoja ja Kirkkoniemeen päättyvää Valtakunnantietä 50, jolta oli yhteys myös Suomen Petsamoon. Pääaseina tykkipattereilla oli sekalainen kokoelma enimmäkseen sotasaaliina saatuja tykkejä ja vanhoja laivatykkejä. Suomen välirauhan jälkeen Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä Saksan pohjoisia joukkoja vastaan, ja myös Suomi joutui ajamaan entisen aseveljen maastaan. Lokakuun alussa Saksan sodanjohto päätti luopua Kolosjoen kaivoksista ja vetäytyä viivyttäen Ruijasta Lyngenille (Operaatio Nordlicht). Neuvostoliiton joukot pysähtyivät Tenovuonolle ja -joelle (Tana). Vetäytyessään saksalaisjoukot veivät pääosan rannikkotykeistään mukanaan ja räjäyttivät linnoitteet. Jotkut linnoitteet on räjäytetty perusteellisesti, joistakin on räjäytetty vain suojat ja jotkin kohteet jäivät räjäyttämättä. Tämä kirja on matkaopas E6- ja E69-teiden risteyksestä Altan luoteispuolella Isnestoftenissa sijaitsevan rannikkotykistön patterin linnoitteille. Se perustuu vuonna 2025 tehtyyn tutustu-mismatkaan useimmille kirjassa esitellyille kohteille. Kirja kertoo jonkin verran linnoitteiden historiasta ja aseistuksesta, mutta pääasiassa se on matkaopas, jonka avulla löydät linnoitteet itse ja voit tehdä omat havaintosi. Toki kirjassa on kuvia myös linnoitteiden nykykunnosta.

Saksa hyökkäsi Norjaan 9.4.1940, ja sen onnistui kahdessa kuukaudessa vallata maa. Miehityksen tarkoitus oli alun perin varmistaa rautamalmin saanti Ruotsista. Pian kuitenkin rautamalmia tärkeämmäksi tulivat Petsamon Kolosjoen nikkeli ja kupari, joista erityisesti nikkeli oli Saksan sotataloudelle elintärkeää. Norjan miehitys kesti liki viisi vuotta. Sinä aikana se rakensi mittavan rannikkotykistön linnoitejärjestelmän suojelemaan rannikon laivalinjoja ja Kirkkoniemeen päättyvää Valtakunnantietä 50, jolta oli yhteys myös Suomen Petsamoon. Pääaseina tykkipattereilla oli sekalainen kokoelma enimmäkseen sotasaaliina saatuja tykkejä. Suomen välirauhan jälkeen Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä Saksan pohjoisia joukkoja vastaan, ja myös Suomi joutui ajamaan entisen aseveljen maastaan. Lokakuun loppupuolella Saksan joukot - saatuaan luvan päämajastaan - luopuivat Kolosjoen kaivoksista ja vetäytyivät viivyttäen Lyngen-vuonon linjalle. Neuvostoliiton joukot seurasivat vain Tenovuonolle ja -joelle (Tana) saakka. Vetäytyessään saksalaisjoukot veivät pääosan rannikkotykeistään mukanaan ja räjäyttivät linnoitteet. Jotkut linnoitteet on räjäytetty perusteellisesti, joistakin on räjäytetty vain suojat ja jotkin kohteet jäivät räjäyttämättä. Tämä kirja on matkaopas Tenovuonon ja -joen (Tana) sekä E6- ja E69-teiden risteyksen Porsangerissa välisen alueen rannikkotykistön kanta- ja kenttälinnoitteille. Se perustuu vuonna 2024 tehtyyn tutustumismatkaan useimmille kirjassa esitellyille kohteille. Kirja kertoo jonkin verran linnoitteiden historiasta ja aseistuksesta, mutta pääasiassa se on matkaopas, jonka avulla löydät linnoitteet itse ja voit tehdä omat havaintosi. Toki kirjassa on kuvia myös linnoitteiden nykykunnosta.

Valmet Vihuri ideoitiin nimellä Harjoitushävittäjä m/48 samoihin aikoihin, kun Ilmavoimat joutuivat luopumaan useimmista sodanaikaisista hävittäjäkonetyypeistään. Tällöin VL Pyryn -harjoituskoneen ja Messerschmitt Bf 109 G -hävittäjän väliin jäi koulutuksellisesti hankalan suuri aukko. Koska sekä valuutasta että määrärahoista oli kova pula, Valmet Vihuriin käytettiin suuri määrä sodanaikaisista ja jo puretuista hävittäjistä talteen otettuja kojeita ja laitteita moottoria myöten. Vihuri oli aikansa kierrätyskone. Valmet Vihurista tuli Ilmavoimien 1950-luvun lentotoiminnan syömähammas, jota ilman lennostojen lentotoiminta olisi jäänyt vähiin. 51 koneyksilöllä lennettiin yli 27 000 tuntia. Vihuri osoittautui helpoksi lentää ja vahvarakenteiseksi koneeksi, jonka heikko lenkki oli moottori. Moottorin viat aiheuttivat monia onnettomuuksia, joskin tekniikan epäluotettavuuden ohella merkittävä syy lentäjien menetykseen oli aikakauden huono lentokuri. Vihurista luovuttiin vuonna 1959 ennen näkemättömän ankaran lehdistökampanjan päätteeksi. Tämä arkistomateriaaliin ja aikalaiskuvauksiin perustuva kirja kertoo vihdoin totuuden Vihurista. Kirjan kirjoittaja on ilmailuhistorian harrastaja Ilmailumuseoyhdistys ry:stä.

Pian maamme itsenäistymisen jälkeen 21.3.1919 valtioneuvosto päätti perustaa rajan vartiointia varten sisäasiainministeriöön sotilaallisesti järjestetyt rajavartiojoukot. Rajavartiolaitos vakinaistettiin vuonna 1931. Sen tehtävä oli aluksi valvoa levotonta itärajaa ja estää laittomat rajanylitykset.1.5.1930 puolestaan astui voimaan laki Merivartiolaitoksesta. Rajavartiolaitoksen tapaan Merivartiolaitos määrättiin sisäasiainministeriön alaisuuteen. Se sai tullilaitoksesta henkilöstöä ja kalustoa, muun muassa ensimmäisen kiinteäsiipisen ilma-aluksensa, joka oli kotimainen VL Sääski II -kaksitaso. Merirajojen valvonnan lisäksi sen tehtäviin kuului salakuljetuksen estäminen. Vuoteen 1934 mennessä se saatiinkin vähenemään kymmenekseen alkuperäisestä. Tämän jälkeen tärkeäksi tehtäväksi muodostui sairaankuljetus. Sodan aikana raja- ja merivartiolaitosten joukot osallistuivat maamme itsenäisyyden säilyttämiseen osana armeijaa ja laivastoa. Vuonna 1944 Merivartiolaitos siirrettiin osaksi Rajavartiolaitosta. Perusorganisointi on pysynyt samana nykypäiviin saakka. Vuonna 1960 Rajavartiolaitos sai ensimmäiset pyöriväsiipiset ilma-aluksensa eli helikopterinsa, ja pelastushelikopteritoiminta käynnistyi seuraavana vuonna. Vuonna 1981 Rajavartiolaitoksen lentotoi-minta keskitettiin Vartiolentolaivueeseen ja samana vuonna aloitettiin meripelastushelikopteritoiminta. Tänään rajavartiolaitoksen lentotoiminta on keskitetty kolmeen tukikohtaan Helsingissä, Turussa ja Rovaniemellä. Kalustoon kuuluu 14 helikopteria ja kaksi kiinteäsiipistä vartiolentokonetta. Tässä kirjassa esitellään kaluston kehitys ulko- ja sisäkuvin 1930-luvulta nykypäiviin ja edemmäksikin. Tämä kirja juhlistaa sekä 100-vuotisjuhlavuotta viettävän Rajavartiolaitoksen lentotoimintaa että 50-vuotisjuhlavuotta viettävää Ilmailumuseoyhdistystä sekä kunnioittaa lentokoneiden entisöintiä ja konservointia, jotka ovat keskeinen osa yhdistyksen toimintaa ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Kirjan kirjoittajat ovat ilmailuhistorian harrastajia Ilmailumuseoyhdistys ry:stä.

Kansallisen lentoyhtiömme Finnairin tarina alkoi, kun sen edeltäjän Aero Oy:n Junkers F 13 -matkustajakone starttasi ensimmäiselle reittilennolleen 20.3.1924. Siitä tulee kuluneeksi 95 vuotta. Suomen lentoliikenne oli aluksi yhteyksien pitämistä auki ulkomaille kesäisin kellukkeilta ja talvisin suksilta.1930-luvulla alettiin rakentaa mittavaa maalentokenttien verkostoa Suomeen. Siirryttiin kellukkeilta pyörille ja samalla aloitettiin kotimaan reittiliikenne. Sodan jälkeen lentoliikenne ulkomaille aloitettiin vuonna 1947 liittoutuneiden ylijäämävarastoista ostetuilla Douglas DC-3 -koneilla.1950-luvulla otimme aimo askeleen lentomukavuudessa, kun käyttöön otettiin paineistetulla matkustamolla varustettu Convair 340/440 -matkustajakone, ja uusia askelia otettiin 1960-luvulla Caravelle-suihkukoneiden ja 1970-luvulla Douglas DC-8, -9 ja -10 -koneiden myötä. Mukavuuden kehityksen ohella samalla alkoi kehitys, joka nosti lentoliikenteen kaikkein turvallisimmaksi matkustustavaksi. Kirja esittelee liikennelentokoneiden kehityksen lähes 100 vuoden ajalta nostaen esiin merkittävimmät virstanpylväät ja lentokonetyypit, jotka esitellään ulkokuvien lisäksi ohjaamo- ja matkustamokuvin. Jotkin koneet ovat nähtävissä Suomen ilmailumuseoissa, jotkut ulkomaisissa. Tämä kirja pyrkii osaltaan tarjoamaan mahdollisuuden nähdä koneen sisälle ohjaamoihin ja matkustamoihin ja siten palvelemaan museovieraita, pienoismallien rakentajia ja muuten vain lentokoneista kiinnostuneita. Joitakin koneita ei ole nähtävissä missään niitä esittelemme arkistokuvin. Esiteltäviin lentokoneisiin on sisällytetty toki myös nykyaika tuoreiden kuvien kautta. Aeron ja Finnairin lisäksi esitellään muiden kotimaisten lentoyhtiöiden koneita. Tällä kirjalla Ilmailumuseoyhdistys ry juhlistaa 95 vuotta täyttänyttä Finnair Oyj:tä ja kunnioittaa lentokoneiden entisöinti- ja konservointitoimintaa, joka on keskeinen osa yhdistyksen toimintaa ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Kirjan kirjoittajat ovat ilmailuhistorian harrastajia Ilmailumuseoyhdistys ry:stä.

VL Myrsky on ainoa suomalainen hävittäjäkone, joka on päässyt sarjavalmistukseen. Sen suunnittelu, kehittely ja sarjavalmistus tapahtuivataikoina, jolloin Suomessa oli puutetta lähes kaikesta. Tätä taustaa vasten VL Myrsky on hyvä esimerkki erinomaisesta suomalaisesta insinööritaidosta. Monessa suhteessa mollivoittoinen VL Myrsky -projekti olisi voinutpäättyä toisin, jos olosuhteet olisivat olleet paremmat. Silti Myrskyillä osallistuttiin niin jatkosotaan, Lapin sotaan kuin rauhan ajan palvelukseenkin sotien jälkeen. VL Myrsky - historia ja entisöinti 2020 on VL Myrsky -julkaisusarjan kuudes osa. Se käsittelee konetyypin historian kapteeni Kauko Ikosen kuolinsyöksystä 9.5.1947 entisöintiprojektin alkuun saakka. Entisöintiosuudessa kerrotaan entisöintiprojektin aikaansaannoksista marraskuusta 2018 syyskuuhun 2019. VL Myrsky II -entisöintiprojektin tavoitteena on entisöidä VL Myrsky II -hävittäjä MY-14 asetettavaksi näytteille suomalaisessa lmailumuseossa tai muussa sen arvolle sopivassa paikassa vuonna 2021. Entisöinti tehdään Ilmailumuseoyhdistyksen, Suomen lmavoimamuseon ja Suomen Ilmailumuseon yhteisprojektina, jonka päätukijoina ovat Patria Oyj ja Sinituote Oy.

Ilmailumuseoihimme ja erilaisiin näyttelyihin on tallennettu kymmeniä sotilaslentokoneita eri vuosikymmeniltä. Joidenkin koneiden ohjaamoihin pääsee kurkistamaan, useimpiin valitettavasti ei. Tämä kirja pyrkii osaltaan tarjoamaan mahdollisuuden nähdä koneen sisälle ohjaamoihin ja joissakin tapauksissa myös muualle, ja siten palvelemaan museovieraita, pienoismallien rakentajia ja muuten vain lentokoneista kiinnostuneita. Kirjassa on esitelty 64 kiinteäsiipistä lentokonetta ja helikopteria eri vuosikymmeniltä. Mukaan on otettu museoissa olevien koneiden lisäksi Ilmavoimien ja Maavoimien nykykalustoa ja Ilmavoimien HX-hankkeiden ehdokkaita. Koneista 40 on valittu edustamaan omaa vuosikymmentään ja siksi ne on käsitelty seikkaperäisemmin kuin muut. Loput 24 konetta on esitelty lähinnä kuvateksteissä. Niinpä kirja antaa hyvän kuvan lentäjien työpaikkojen eli lähinnä ohjaamojen kehittymisestä 100 vuoden aikana. Tällä kirjalla Ilmailumuseoyhdistys ry juhlistaa 100 vuotta täyttäneitä Suomen Ilmavoimia ja kunnioittaa lentokoneiden entisöinti- ja konservointitoimintaa, joka on keskeinen osa yhdistyksen toimintaa ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Kirjassa on liki 300 valokuvaa, melkein kaikki värillisiä ja ennen julkaisemattomia.

Ihmiskunta on aina käyttänyt suuria innovaatioitaan hyvällä ja huonolla tavalla: Vene oli aluksi vain kulkuväline, joka sai pian myös sotalaivan muodon. Ydinvoimaa käytetään sekä energian lähteenä että hirvittävänä tuhoaseena. Tietotekniikan rooli on ollut ja tulee olemaan samalla tavoin kaksitahoinen: Niille, jotka hallitsevat sen, tietotekniikka jauhaa kultajyviä ja ne, jotka eivät hallitse, joutuvat voittajien armoille. Tietotekniikan käyttöönottoa voidaan pitää suomalaisena menestystarinana. Lukujen valossa kaikki on ollut nousevien käyrien voittokulkua. Mutta kun kurkistamme lukujen toiselle puolelle kirjan lukuisten esimerkkitapausten muodossa, löydämme toisenlaisen todellisuuden. Se, että rohkenemme tunnistaa ja myöntää menneet virheemme, mahdollistaa niiden välttämisen tulevaisuudessa. Suomi on sijoittunut myös onnellisuutta selvittävissä mittauksissa maailman kärkimaiden joukkoon. Mutta onko näillä kahdella asialla - tietotekniikan käytöllä ja onnellisuudella - yhteyttä? Luoko tekniikan ja automaation käyttöönotto hyvää elämää ja työtyytyväisyyttä? Miten käytämme tietotekniikkaa tuottavalla tavalla? Kulkevatko tehokkuus ja hyvinvointi käsi kädessä? Onko suomalainen menestystarina siirrettävissä menestyksekkääksi tietoyhteiskuntakehitykseksi? Tietoyhteiskuntakehitys nostaa esille lukuisia kysymyksiä. Nyt, kun tietotekniikan käyttöalue on laajentunut yhteiskunnalliselle ja globaalille tasolle, mahdollisuudet hyvään ja huonoon kehittämiseen ovat entistä suuremmat. Ratkaisevaa on, että osaamme tehdä oikeita toimenpiteitä ja suunnata toimintamme tukemaan positiivista, menestyksellistä IT-kehitystä. Tämä kirja on tarkoitettu yhteiskunnan, yritysten ja organisaatioiden päättäjille, vaikuttajille ja asiantuntijoille. Tämä kirja on kirjoitettu sekä herättämään keskustelua tietoyhteiskuntakehityksestä että nostamaan esiin hyviksi osoittautuneita käytäntöjä, toimintatapoja ja ratkaisumalleja, jotka ovat käyttökelpoisia tulevaisuudessa. Menneestä oppien, uutta oivaltaen. Tämän kirjan on kirjoittanut asiantuntijaryhmä, jolla on kokemusta tietotekniikan hyödyntämisestä ja sen johtamisesta satoja vuosia. Tietoyhteiskunnan kaksi puolta - Menneestä oppien, uutta oivaltaen on tämän ryhmän kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle! Kirjailijat ovat päättäneet lahjoittaa tekijänoikeuspalkkionsa tämän kirjan osalta Tietotekniikan tutkimussäätiölle. Ostamalla kirjan tuet kotimaista tietotekniikan tutkimusta.

VL Myrsky on ainoa suomalainen hävittäjäkone, joka on päässyt sarjavalmistukseen. Sen suunnittelu, kehittely ja sarjavalmistus tapahtuivat aikoina, jolloin Suomessa oli puutetta lähes kaikesta. Tätä taustaa vasten VL Myrsky on hyvä esimerkki erinomaisesta suomalaisesta insinööritaidosta. Monessa suhteessa mollivoittoinen VL Myrsky -projekti olisi voinut päättyä toisin, jos olosuhteet olisivat olleet paremmat. Silti Myrskyillä osallistuttiin niin jatkosotaan, Lapin sotaan kuin rauhan ajan palvelukseenkin sotien jälkeen. VL Myrsky - historia ja entisöinti 2019 on VL Myrsky -julkaisusarjan viides osa. Se käsittelee konetyypin käyttöä sotien jälkeen aina kapteeni Kauko Ikosen kuolinsyöksyyn 9.5.1947 Nakkilassa. Entisöintiosuudessa kerrotaan entisöintiprojektin aikaansaannoksista marraskuusta 2017 marraskuuhun 2018. VL Myrsky II -entisöintiprojektin tavoitteena on entisöidä VL Myrsky II -hävittäjä MY-14 asetettavaksi näytteille suomalaisessa ilmailumuseossa tai muussa sen arvolle sopivassa paikassa vuonna 2020. Entisöinti tehdään Ilmailumuseoyhdistyksen, Suomen Ilmavoimamuseon ja Suomen Ilmailumuseon yhteisprojektina, jonka päätukijoina ovat Patria Oyj ja Sinituote Oy.

Tämä on VL Myrsky II -entisöintiprojektin vuosikirja 2018. Aikaisemmin julkaistujen ja tulevien vuosikirjojen tapaan se käsittelee yhden jakson koneen historiaa ja yhden jakson koneen entisöintiä. Historiajakso kertoo Myrskyn laivuekäytön valmisteluista, käytöstä Tiedustelulentolaivue 12:ssa ja 16:ssa jatkosodassa ja Lapin sodassa sekä tuotannon vaikeuksista. Entisöintiosuudessa kerrotaan aikaansaannoksista Vantaalla, Tikkakoskella ja muualla suurinpiirtein marraskuusta 2016 marraskuuhun 2017.

Kohtaamme muutoksia päivittäin. Suhtaudumme kohtaamiimme muutoksiin kovin eri tavoin. Jotkut torjumme, joihinkin lähdemme mukaan, joitakin ryh-dymme jarruttamaan. Reino Myllymäen kirja kertoo, miksi menestyvää yritystä on vaikea pelastaa, mistä muutoksessa on kysymys ja miten muutosta kannattaa johtaa. Bonuk-sena kirjassa on osio, jossa annetaan neuvoja niille, joiden kohdalle muutos sattuu ohittamattomana vastoinkäymisenä. Kirja on lopputulos prosessista, jonka myötä kirjailija pyrki selvittämään itsel-leen muutoksen syvintä olemusta. Ajatuksia ja kokemuksia on lainattu niin ulko- kuin kotimaisiltakin johtajilta ja tutkijoilta, ja nämä kultahippuset on omien ja haastateltujen ihmisten kokemusten kera laitettu järjestykseen kirjan muotoon. Kirja on tarkoitettu jokaisen muutosta johtavan käyttöön. Jotta johtaisimme muutosta. Jotta muutos ei johtaisi meitä. Kirja soveltuu myös oppikirjaksi.

Kirja kertoo Lahelan kylän tarinan alkaen 1400-luvun Nicke Finnestä aina nykypäiviin saakka keräämällä yhteen sen, mitä tästä kahdeksan neliökilometrin laajuisesta tuusulalaisesta kylästä on kirjoitettu. Kirja on tarkoitettu nimenomaan kylään muuttaville kertomaan, miten kylä on syntynyt ja kehittynyt, ja mistä paikkojen nimet ovat kotoisin. Kirjan kirjoittaja Reino Myllymäki on lahelalainen tuottavuus-, paikallisdemokratia- ja yhdistysaktiivi. Kirjan myyntihinnasta tilitetään 2 Lahela-Seura ry:lle.

Reino Anselmi Kykyri ja Rauha Amalia Känsäkoski menivät vihille Kaustisella 19.8.1928. He elivät Kaustisen Köyhäjoella, saivat lapsia ja kuolivat aikanaan; Reino vuonna 1976 ja Rauha 20 vuotta myöhemmin. Tämä kirja vastaa kysymykseen: ketkä olivat Reinon ja Rauhan esivanhempia? Mistä he olivat kotoisin? Kirja lähtee liikkeelle Köyhäjoen, Kykyrin ja Känsä-kosken taloista, laajenee Köyhäjoen kylään, Kaustisen pitäjään, Ylivetelin kap-pelin alueelle, Kokkolan pitäjään, Pohjanmaalle, muualle Suomeen ja lopulta esivanhempia löytyi myös lahden toiselta puolelta ja Inkerinmaalta. On aivan uskomatonta kuinka laajalle esivanhempien verkosto ulottuu - yli kielirajojen! Kirja on kahden Reinon ja Rauhan lapsenlapsen harrastustyön tulos. Kumpikaan kirjoittajista - Reino ja Reijo Myllymäki - ei ole ammattimainen suku- tai historian tutkija, eikä heillä ole ollut mahdollista viettää aikaansa arkistojen sukututkijoille varatuissa tiloissa mikrofileiltä henkikirjoja tutkien. Kirja on koottu pääasiassa internetissä olevista lähteistä sekä erilaisista historian- ja sukukirjoista kerätystä aineistosta. Tämä kirja ei ole varsinainen sukukirja, vaan keskittyy jälkeläisten sijasta vain esivanhempiin.

Saksa hyökkäsi Norjaan 9.4.1940, ja sen onnistui kahdessa kuukaudessa vallata maa. Miehityksen tarkoitus oli alun perin varmistaa rautamalmin saanti Ruotsista. Pian kuitenkin rautamalmia tärkeämmäksi tulivat Petsamon Kolosjoen nikkeli ja kupari, joista erityisesti nikkeli oli Saksan sotataloudelle elintärkeää. Norjan miehitys kesti liki viisi vuotta. Sinä aikana se rakensi mittavan rannikkotykistön linnoitejärjestelmän suojelemaan rannikon laivalinjoja ja Kirkkoniemeen päättyvää Valtakunnantietä 50, jolta oli yhteys myös Suomen Petsamoon. Pääaseina tykkipattereilla oli sekalainen kokoelma enimmäkseen sotasaaliina saatuja tykkejä. Suomen välirauhan jälkeen Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä Saksan pohjoisia joukkoja vastaan, ja myös Suomi joutui ajamaan entisen aseveljen maastaan. Lokakuun alkupuolella Saksan joukot – saatuaan luvan päämajastaan – luopuivat Kolosjoen kaivoksista ja vetäytyivät viivyttäen Lyngen-vuonon (Yykeä) linjalle. Neuvostoliiton joukot seurasivat vain Tenovuonolle ja -joelle (Tana) saakka. Vetäytyessään saksalaisjoukot veivät pääosan rannikkotykeistään mukanaan ja räjäyttivät linnoitteet. Osa Lyngenin itäpuolen pattereista sijoitettiin Tromssan ympäristöön. Tämä kirja on matkaopas Tromssan ympäristön rannikkotykistön kanta- ja kenttälinnoitteille. Se perustuu vuosina 2025–2026 tehtyihin tutustumismatkoihin useimmille kirjassa esitellyille kohteille. Kirja kertoo jonkin verran linnoitteiden historiasta ja aseistuksesta, mutta pääasiassa se on matkaopas, jonka avulla löydät linnoitteet itse ja voit tehdä omat havaintosi. Toki kirjassa on kuvia myös linnoitteiden nykykunnosta.

Germany invaded Norway on April 9, 1940 and managed to capture the country within two months. The original purpose of the occupation was to secure the supply of iron ore from Sweden and to disrupt war material transportation to Murmansk. However, the nickel and copper of Kolosjoki in Petsamo soon became more important than the Swedish iron. The Finnish nickel became vital to the German war economy. Germany remained in Norway for almost five years. During that time, German troops built a large coastal artillery fortification system to protect the coastal shipping routes and the main road Reichstrasse 50 ending in Kirkenes with a connection to Petsamo in Finland. The main weapons of the artillery batteries were a mixed collection of cannons and howitzers, mostly captured as war booty. After the armistice with Finland, the Soviet Union attacked on Germany's northern forces, and Finns were also forced to drive its former brother-in-arms out of their country. On October 3, the German troops received permission to abandon the mines in Kolosjoki and fell back, with delay, to the Lyngenfjord line (Operation Nordlicht). The Soviet troops followed as far as the Tanafjord and the Tana River. When falling back, the German troops took most of their coastal guns with them and blew up the fortifications. Some of the batteries on the eastern side of Lyngen were deployed in the Tromsø area. This book is a guide to the coastal artillery's permanent and field fortifications in the Tromsø area. It is based on reconnaissance trips made in 2025–2026 to most of the sites featured in the book. The fortifications were discovered in their expected locations, based on preliminary research into the area. This book provides information about the history, armament, and current state of the fortifications. Keep in mind that this book does not offer a comprehensive history of coastal artillery in Northern Norway. It is intended as a travel guide, featuring maps, aerial photos, and driving instructions to help you find the fortifications and make your own observations. Have a fruitful fortification trip.

Potkurihävittäjälentokone joutui toistamiseen tulikasteeseensa toisen maailmansodan sytyttyä. Ottaen huomioon lentokoneiden ja varsinkin lentokonemoottorien kehitysajat, moni konstruktio oli nähnyt päivänvalon jo 1930-luvulla mutta kehittyi merkittävästi 1940-luvulla. Mutta uusiakin konetyyppejä kehitettiin niin, että sarjavalmistetut koneet ehtivät sotaan - tai sitten ei. 1940-luvun hävittäjälentokone oli vapaastikantava alataso, jossa oli sisäänvedettävä laskuteline, laskusiivekkeet ja katettu ohjaamo. Yhä useammin koneessa oli myös vakiokierrospotkuri, radiovastaanotin ja -lähetin sekä heijastintähtäin. Sodan edetessä moottoritehot kasvoivat, samoin bensiinin oktaaniluku, ahtimet kehittyivät ja aseistus muuttui raskaammaksi. Myös tuotanto kehittyi, kun lentokoneita alettiin prässätä kevytmetallipellistä ja koota liukuhihnalla. Toinen maailmansota muodostui potkurihävittäjän joutsenlauluksi, sillä sodan aikana pääsivät palveluskäyttöön ensimmäiset suihkuhävittäjäkoneet ja sodan jälkeen ensin maakentille ja hieman myöhemmin lentotukialuksille tarkoitettujen hävittäjälentokoneiden osalta kiinnostus suuntautui yksinomaan suihkumoottoreihin. Kirjan ajanjakso muotoutuukin siten, että jakson loppuvuoden määrää viimeisen palveluskäyttöön päässeen potkurihävittäjälentokonetyypin proton ensilento. Kone on Lavotškin La-11 ja ajankohta toukokuu 1947. Kirja kumpuaa kirjailijan kiinnostuksesta potkurihävittäjälentokoneisiin ja on kirjoitettu yleisön pyynnöstä jatkoksi aiemmille kirjoille Hävittäjälentokone 1912-1918 (2022) ja Hävittäjälentokone 1919-1939 (2020). Kirjailija on ilmailuhistorian harrastaja.

Germany invaded Norway on April 9, 1940 and managed to capture the country within two months. The original purpose of the occupation was to secure the supply of iron ore from Sweden and to disrupt war material transportation to Murmansk. However, the nickel and copper of Kolosjoki in Petsamo soon became more important than the Swedish iron. The Finnish nickel became vital to the German war economy. Germany remained in Norway for almost five years. During that time, German troops built a large coastal artillery fortification system to protect the coastal shipping routes and the main road Reichstrasse 50 ending in Kirkenes with a connection to Petsamo in Finland. The main weapons of the artillery batteries were a mixed collection of cannons and howitzers, mostly captured as war booty. After the armistice with Finland, the Soviet Union attacked on Germany's northern forces, and Finns were also forced to drive its former brother-in-arms out of their country. On October 3, the German troops received permission to abandon the mines in Kolosjoki and fell back, with delay, to the Lyngenfjord line (Operation Nordlicht). The Soviet troops followed as far as the Tanafjord and the Tana River. When falling back, the German troops took most of their coastal guns with them and blew up the fortifications. Some fortifications were blown up thoroughly, in some cases only the shelters were blown up, and some sites were left unblown. This book is a guide from the junction of the E6 and E69 roads to the fortifications of the coastal artillery battery at Isnestoften, north-west of Alta. It is based on reconnaissance conducted in 2025 of some of the sites presented here. The fortifications were discovered in their expected locations, based on preliminary research into the area. This book provides information about the history, armament, and current state of the fortifications. Keep in mind that this book does not offer a comprehensive history of coastal artillery in Northern Norway. It is intended as a travel guide, featuring maps, aerial photos, and driving instructions to help you find the fortifications and make your own observations. Have a fruitful fortification trip.