Aristoteles

Aristoteles: Physik Der Schlu vom Allgemeinen auf das Besondere, vom Prinzipiellen zum Indiviudellen ist der Kern der naturphilosophischen Lehrschrift ber die Grundlagen unserer Begrifflichkeit von Raum, Zeit, Bewegung und Ursache. Nennen doch die Kinder zun chst alle M nner Vater und alle Frauen Mutter und lernen erst sp ter zu unterscheiden. Edition Holzinger. Taschenbuch Berliner Ausgabe, 2016 Durchgesehener Neusatz mit einer Biographie des Autors bearbeitet und eingerichtet von Michael Holzinger Entstanden um 347 v. Chr. Erstdruck in lateinischer bersetzung: L wen ca. 1475. Erstdruck des griechischen Originals: Venedig 1479. Der Text folgt der ersten deutschen bersetzung durch Christian Hermann Wei e von 1829. Textgrundlage ist die Ausgabe: Aristoteles: Physik. bersetzt und mit Anmerkungen begleitet von C. H. Wei e, Leipzig: Johann Ambrosius Barth, 1829. Herausgeber der Reihe: Michael Holzinger Reihengestaltung: Viktor Harvion Umschlaggestaltung unter Verwendung des Bildes: Hayez, Francesco: Aristoteles Gesetzt aus der Minion Pro, 10 pt.

Aristoteles: Organon Edition Holzinger. Taschenbuch Berliner Ausgabe, 2016, 4. Auflage Durchgesehener Neusatz mit einer Biographie des Autors bearbeitet und eingerichtet von Michael Holzinger Das Organon ist die aus verschiedenen Einzelschriften zusammengesetzte Logik des Aristoteles. Die Schriften entstanden vermutlich zwischen 367 und 344 v. Chr. Sowohl der Titel als auch die Zusammenstellung gehen nicht unmittelbar auf Aristoteles zur ck, sondern sind der peripatetischen Schultradition zuzuschreiben, vielleicht dem Herausgeber Andronikos aus Rhodos, 1. Jh. v. Chr. Inhaltsverzeichnis Organon Kategorien oder Lehre von den Grundbegriffen Hermeneutika oder Lehre vom Urtheil Erste Analytiken oder Lehre vom Schluss Zweite Analytiken oder Lehre vom Erkennen Die Topik Ueber die sophistischen Widerlegungen Textgrundlage sind die Ausgaben: Aristoteles: Kategorien oder Lehre von den Grundbegriffen. Aristoteles: Hermeneutica oder Lehre vom Urtheil. bersetzt und erl utert von J. H. von Kirchmann, Leipzig: Erich Koschny, 1876 (Philosophische Bibliothek, Bd. 70). Aristoteles: Erste Analytiken oder: Lehre vom Schluss. bersetzt und erl utert von J. H. von Kirchmann, Leipzig: Felix Meiner, o. J. (Philosophische Bibliothek, Bd. 10). Aristoteles: Zweite Analytiken oder: Lehre vom Erkennen. bersetzt und erl utert von J. H. von Kirchmann, Leipzig: Felix Meiner, o. J. (Philosophische Bibliothek, Bd. 10). Aristoteles: Die Topik. bersetzt und erl utert von J. H. von Kirchmann, Heidelberg: Georg Weiss, 1882 (Philosophische Bibliothek, Bd. 89). Aristoteles: Sophistische Widerlegungen. bersetzt und erl utert von J. H. von Kirchmann, Heidelberg: Georg Weiss, 1883 (Philosophische Bibliothek, Bd. 91). Herausgeber der Reihe: Michael Holzinger Reihengestaltung: Viktor Harvion Umschlaggestaltung unter Verwendung des Bildes: Hayez, Francesco: Aristoteles Gesetzt aus der Minion Pro, 10 pt.

Hva er det gode liv? Dette spørsmålet har formodentlig opptatt mennesket til alle tider, og det er utgangspunktet for den delen av den filosofiske tenkning som kalles "etikk". For antikkens filosofer er etikken kanskje den viktigste delen av filosofien. Ordet "filosofi" betyr "kjærlighet til visdom", og visdom og søken etter den utgjør en bestemt livsform. Platon er den første store filosofen og etikeren vi kjenner, og den som på mange måter definerer filosofien som egen disiplin. Men det er Aristoteles som utarbeider etikken som eget felt og fastlegger dens dagsorden, og hans etiske hovedverk er Den nikomakiske etikk. Av alle antikkens etiske verker fortjener dette å kalles kanonisk: Det tar opp i seg og systematiserer tidligere etikeres tenkning, inkludert Platons, og det setter dagsorden for de etterfølgende århundrer, ikke bare i antikken, men også opp gjennom middelalderen og inn i den nyere tid. Verket er derfor en av de virkelige klassikerne i vestens intellektuelle historie.

Retorikks søsterbok! I Toposlære forklarer Aristoteles hva en "dialektisk" diskusjon er: "Denne undersøkelsen har som mål å finne en metode som kan sette oss i stand til å trekke slutninger på grunnlag av aksepterte oppfatninger, angående enhver påstand som blir oss forelagt, og selv unngå å motsi oss selv når vi må svare for oss." Denne doble målsettingen er den samme som den Aristoteles gir i innledningen til Retorikk, hvor han begrunner at retorikken er en søsterdisiplin til dialektikken; begge deler angår på et vis alle mennesker; "alle forsøker jo til en viss grad å prøve holdbarheten i et argument, eller selv fremsette ett, og å forsvare seg eller anklage en annen". Men i Toposlære går han direkte over til å forklare hva en dialektisk deduksjon er; "det er nemlig det vi er ute etter i den undersøkelsen vi nå har satt oss fore å gjøre. En deduksjon er et argument der visse forutsetninger av nødvendighet leder til noe annet enn det forutsetningene i seg selv sier."

ARIST TELES DE ESTAGIRA - 384 a. C - 322 a. C

Aristoteleen Retoriikka on paitsi puhetaidon ja vakuuttamiskyvyn merkittävä esitys myös katsaus Aristoteleen poliittisiin ja eettisiin tutkimustuloksiin. Teoksessa Aristoteles esittää jälkivaikutuksiltaan huomattavan kolmijaon hyvälle puhujalle ominaisista vakuuttamisen välineistä: ne ovat luonteeseen (ethos), tunteisiin (pathos) ja argumentteihin (logos) liittyviä. Siten tämä aikaisemmin suomentamaton teos on tärkeä filosofeille, psykologeille, kasvatustieteilijöille, valtiotieteilijöille ja myös käytännön puhujille. Aristoteleen Runousoppi, länsimaisen estetiikan ja taiteentutkimuksen peruskivi, ilmestyy nyt uutena suomennoksena. Suomennoksessa on kiinnitetty erityistä huomiota tarkkuuteen.

Nikomakhoksen etiikka on kautta aikojen ollut yksi luetuimmista filosofian klassikoista. Siinä Aristoteles esittää käsityksensä hyvästä elämästä ja sen edellytyksistä. Hän tarkastelee onnellisuutta, vastuuta, oikeudenmukaisuutta, heikkotahtoisuutta, ystävyyttä, nautintoa ja kärsimystä. Hän käsittelee myös monia yksittäisiä hyveitä ja niitä vastaavia paheita. Aristoteleen mukaan todella onnellinen ja arvokas elämä voidaan saavuttaa vain oppimalla tuntemaan oikein ja harjoittamalla järjen ja tunteen hyveitä. Nikomakhoksen etiikan tutkielma hyvästä elämästä on moraalifilosofian pysyvästi ajankohtainen perusmalli. Lisäksi teos tarjoaa erinomaisen johdannon Aristoteleen filosofiseen ajattelutapaan.

Sielusta-teoksessa Aristoteles tutkii esisokraattisten filosofien materialistista sielukäsitystä sekä opettajansa Platonin näkemystä, jonka mukaan sielu on ikuinen ja ruumiista erillinen oma substanssi. Aristoteleelle molemmat käsitykset ovat puutteellisina, ja hän hahmottelee oman teoriansa ihmisiä, eläimiä ja kasveja koskevien havaintojensa perusteella. Hänen mukaansa juuri sielu tekee aineesta koostuvasta ruumiista elävän olennon. Laajoihin luonnontieteellisiin tutkimuksiin perustuvissa Pienissä tutkielmissaan Aristoteles tutkii psykologian näkökulmasta mielenkiintoisia aiheita mutta tarkastelee niitä empiirisemmästä näkökulmasta kuin Sielusta-teoksessa.

Aristoteles esittää Taivaasta-teoksessa käsityksensä maailmankaikkeuden yleisestä rakenteesta. Siinä tarkastellaan universumin muotoa, kokoa, ikää, ykseyttä ja taivaankehiä sekä kuun alapuolisen maailman elementtejä ja niiden liikeperiaatteita. Syntymisestä ja häviämisestä käsittelee peruselementtien (maa, vesi, tuli, ilma) ominaisuuksia ja elementtien syntymistä, häviämistä, sekoittumista ja kiertokulkua luonnossa. Kummassakin tutkielmassa Aristoteles arvioi laajasti myös edeltäjiensä näkemyksiä. Teokset loivat perustaa aikoinaan vallitsevalle mutta sittemmin väistyneelle esikopernikaaniselle maailmankuvalle. Ne ovat kuitenkin myös filosofisia tutkimuksia, joissa muotoillaan edelleen ajankohtaisia luonnonfilosofisia peruskysymyksiä.

"Fysiikka" on johdanto luontoa koskevien tieteiden perusteisiin. Aristoteleen esitykset luonnosta, sattumasta ja välttämättömyydestä sekä liikkeestä, ajasta, paikasta ja äärettömyydestä haastavat lukijan filosofiseen pohdintaan alkuperäisellä tuoreudellaan. Teoksen yleinen näkökulma poikkeaa kiinnostavalla tavalla monista tieteellis-teknisen perinteen ajattelutottumuksista. 1200-luvulta lähtien "Fysiikka" oli satoja vuosia eurooppalaisen tieteen perusteos. Se vaikutti monin tavoin myös antiikin perinteestä irtautuvan modernin tieteen muotoutumiseen. Keskeisten käsitteiden määritelmät ovat edelleen ajankohtaisia tieteenfilosofisessa keskustelussa. "Fysiikka" ilmestyy ensimmäisen kerran suomeksi.

Topiikka on filosofisen väittelyn eli dialektiikan oppikirja. Aristoteles tarkoitti dialektiikalla menetelmää, jonka hallitseminen auttaa selviytymään hyvin millaisessa keskustelussa hyvänsä; Topiikassa esitellään dialektiikan taitoa ja sovelluksia erilaisiin väittelyihin. Teos kuvaa myös Aristoteleen käsitystä filosofian menetelmistä. Teoksessa Sofistiset kumoamiset Aristoteles luokittelee keskustelutilanteissa esiintyviä virhepäätelmiä - väittelyssä menestyminen edellyttää hänen mukaansa virhepäätelmien tunnistamista ja välttämistä. Aristoteles piti teoriaansa virhepäätelmistä melko täydellisenä. Topiikka on filosofian klassikko, josta retoriikkaan ja argumentoinnin perusteisiin kohdistuva voimistunut kiinnostus on jälleen tehnyt ajankohtaisen. Sofistiset kumoamiset on kautta aikojen ollut filosofisten virhepäätelmäteorioiden peruslähde.

Kategoriat, Tulkinnasta, Ensimmäinen ja Toinen analytiikka muodostavat länsimaisen logiikan ja tieteenteorian historiallisen lähtökohdan. Logiikan isäksi sanotun Aristoteleen metodologiset perusteokset ilmestyvät ensimmäisen kerran suomeksi Lauri Carlsonin, Simo Knuuttilan ja Juha Sihvolan kääntäminä ja selityksin varustamina.

die "Nikomachische Ethik" ist die bedeutendste ethische Schrift des Aristoteles (384-322 v. Chr.). Sie gibt einen Leitfaden an die Hand, wie man ein guter Mensch wird und ein gluckliches Leben fuhrt. Im Mittelpunkt der ebenso nuchternen wie umsichtigen Analyse stehen die Begriffe Gluck, Tugend, Entscheidung, Klugheit, Unbeherrschtheit, Lust und Freundschaft. Es gilt, die Extreme des Zuviel oder Zuwenig zu vermeiden und jene "Mitte" zu finden, die allein Tugend und individuelles Gluck ermoglicht. Die aristotelischen Ausfuhrungen sind keineswegs nur von historischem Interesse, sondern uben auch auf die ethische Debatte der Gegenwart entscheidenden Einfluss aus. Wer auch immer sich fur eine Theorie moralischer bzw. humaner Praxis interessiert, findet in der "Nikomachischen Ethik" eines der wenigen bis heute einschlagigen Grundmodelle. Ubersetzt von Olof Gigon.

Die "Nikomachische Ethik" ist die bedeutendste ethische Schrift des Aristoteles (384-322 v. Chr.). Sie gibt einen Leitfaden an die Hand, wie man ein guter Mensch wird und ein gl ckliches Leben f hrt. Im Mittelpunkt der ebenso n chternen wie umsichtigen Analyse stehen die Begriffe Gl ck, Tugend, Entscheidung, Klugheit, Unbeherrschtheit, Lust und Freundschaft. Es gilt, die Extreme des Zuviel oder Zuwenig zu vermeiden und jene "Mitte" zu finden, die allein Tugend und individuelles Gl ck erm glicht. Die aristotelischen Ausf hrungen sind keineswegs nur von historischem Interesse, sondern ben auch auf die ethische Debatte der Gegenwart entscheidenden Einflu aus. Wer auch immer sich f r eine Theorie moralischer bzw. humaner Praxis interessiert, findet in der "Nikomachischen Ethik" eines der wenigen bis heute einschl gigen Grundmodelle. bersetzt von Olof Gigon.