Runoelman ilosta syntyvät havaintojen taulu ja itsestään irtoavien kuvien piiritanssi. Runoilija liittää johtopäätösten puutteesta kiitoksensa suomen kieleen ja muistuttaa Rimbaud'sta, vailla ainuttakaan tuskanhuutoa tai yön ääniä.
Kirjailija
Jyrki Pellinen
Kirjat ja teokset yhdessä paikassa: 78 kirjaa, julkaisuja vuosilta 2007–2026, suosituimpiin kuuluu Joku jonkun poika. Vertaile teosten hintoja ja tarkista saatavuus suomalaisista kirjakaupoista.
78 kirjaa
Kirjojen julkaisuvuodet: 2007–2026.
Mietteliäät sivulauseet, meheviä lehvistöjä, aamun kirjoittamattomia niittyjä: peltoevankeliumin maisema. Omistamisen lauluja, kun minä astuu taloon, jossa on ollut nuorena ja puhunut aina itsestään. Mitä vielä? Sinisen tuolin kesän yli lentää aika.
Pitkät kynttilät, lyhyet päivät
Jyrki Pellinen; Juhani Aaltonen
Aviador
2020
sidottu
Halvin toimitettuna 24,90 €
1700-luvulla yleistynyt klarinetti ja 1840-luvulla keksitty saksofoni ovat nykyisistä puupuhaltimista monikäyttöisimmät: soitettavaa ja soittajia riittää niin kaikissa musiikinlajeissa klassisesta jazziin ja soittokunnista tanssiorkestereihin. Kummankin soittimen nykyinen vahva asema lähes kaikissa musiikinlajeissa on niin itsestään selvä, että harva tulee miettineeksi, millaisen esityön saavutettu asema on vaatinut. Tämän työn varhaisimpia tekijöitä tietää vielä harvempi edes nimeltä. Ja silloinkin, kun joku näistä klarinetin ja saksofonin tienraivaajista on nimeltä tuttu, hänenkin musisoinnistaan on säilyneitä dokumentteja harvassa. Klarinetisti ja saksofonisti, musiikintutkija Olli-Pekka Tuomisalo (s. 1970) on tehnyt uraauurtavaa työtä selvittäessään tuttujen soittimiensa varhaisten ja myöhäisempien mestareiden elämänvaiheita ja heidän panostaan aikansa musiikkiin.
Romaanin nuori päähenkilö sukeltaa mielikuvituksensa voimalla muinaiseen Roomaan, missä Amfiteatteriksi nimetty lintu lupaa kertoa totuuden nuoruudesta.
Tatjana Borisova ja Kiinan suurlähestystö Pietarissa miellyttävät minua
Jyrki Pellinen
Jyrki Pellinen
2019
nidottu
Monia sivupersoonia ehkä kouluajoilta luettuja. Kirjoittaja alkoi jo länsimaistua ja unohtaa, kunnes vasta nyt täällä Tatjanan ruusu ei ole ruusu ei ole ruusu vaan arojen lumi ja ruoska, miellyttävä.
Yli 50 vuoden uran kirjailijana, kuvataiteilijana ja muusikkona tehnyt Jyrki Pellinen (s. 1940) palaa uudessa romaanissaan Auringon silmä lapsuutensa Lauttasaareen, omaan pihapiiriin, siinä asuvaan yhteisöön ja idylliseen kasvuympäristöön. Teos on ihmelapsen maineen saaneen kymmenvuotiaan kehityskertomus - ja ylistys lapsuuden taikavoimalle, värikkyydelle ja yllättävyydelle.
Poliittis-runollista vai media-metafyysistä, vaudevilleä ja uusmuotoa Maailman asioita kysytään kampaajilta ja siivoojilta, mutta missä Persbrandt, missä Haavikko? Kannet kertovat sen.
Tuulessa kaikki näkyy, minussa tielle tulevat ja ei-tulevat. Tulevaisuus? Tuuli vie sydämen palat pois. Pellinen tekee pesää.
Nykyrunouden kestotähti Jyrki Pellinen (s. 1940) tekee uudessa kokoelmassaan Venäjän kaivattu aika subjektiivisen henkisen matkan Venäjän nykyisyyteen ja historiaan. Edelleen vahvassa luomisvireessä oleva runoilija johdattaa voimallisilla säkeillään lukijan pohtimaan elämänhistoriaansa, niin yleistä kuin yksityistä. Pellinen ammentaa runouteensa vaikutteita jälleen kerran toiminnastaan taidemaalarina ja muusikkona. Runojen vahva visuaalisuus ja musikaalisuus luovat yhteyksiä koko taiteen kenttään ja ne sisältävät elämän koko kirjon. Jyrki Pellinen osoittaa kykynsä uudistua teos teokselta.
Outokin kirja lukijoita varten. Runoa ja proosaa vaihdellen parittomilla sivuilla, parilliset sivut lähes aina tyhjiä. Jos lukijat karkottuvat, heihin jää kumminkin näkyjä salakielisestä syvyydestä, josta pääsevät sukeltamaan entistä omalaatuisempaan elämäänsä, takomaan vakiintuneet kirjaimelliset mielensä uusiksi.
Kirja on saanut vaikutteita Keski-Euroopan barokista, silti paikantumatta muuten kuin kasvotusten keskusteluihin. Tutut muuttuvat kirjailijan onneksi, ja esoteeriseksikin voi joskus sanoa kuvauksen yltyvän yleisön huudahdellessa mihin tämä johtaa.
Kauan fosforoituneet lähes kirjemäiset runot rinnastuvat ohi suhahtaviin satumaailmoihin. Pikkutarkka mies lyhty kädessä etsii punaista taloa lumessa. Jälleennäkemisen aalloilla syntyy kertomuksia laajoista portaista. Jokaisella sanalla meno yltyy niin että kaikki lopulta leikkivät ilman sääntöjä. Paljon ihmetteleviä kommentteja seuraa pyhäinjäännöksistä.
Niin ranskalaista että tuntuu kuin Pellinen olisi tehnyt Pariisin ja aina oikeassa paikassa puhunut kulttuuria: kaikki hyvin, periaatteet konkreettiset. Maa on löytynyt Pariisissa, kellon ympäri keskustelevat katot ja kattohuoneet. Suomen oma lehmä on kaukana näistä mielenpainanteista.
Suomalais-myanmarilais-kiinalaista kulttuurivaihtoa parhaimmillaan, kun suomipoeetta kielellistyy toiseen hahmoon sykeröiden siirtymiä nuoren tytön vihannoivien jalkojen koskettamiin viisauden ruohokenttiin.
Edellisistä osista yhä tuntemattomammaksi tullut Marko murtautuu nyt ulos vaikka pitää päänsä. Hän selviytyy monia teitä ja huoneita pitkin elävä vihje poskessaan. Markon vietti on yksityisesti yleinen. Lisää totuuksia tulee sisään kaksion ikkunasta. Kirjan nimi voisi olla mikä vain. Marko huomaa kohdat ja epäkohdat, mikä kauhistuttaa ketäkin.
"He luulevat että olen pilvialaston./ Minä täällä vielä vähän aikaa kummittelen/ ja olen." KEISARIKONSERTTO on konkarikirjailijan suurteos lapsuuden ja aikuisuuden limittymisestä sekä runon ja proosan vuorovaikutuksesta. Tekstinjuoksu vaihtuu säemuotoisesta suorasanaiseksi ja takaisin, aika menneestä myöhäisemmäksi ja taas entiseksi. Lahjakkaan pianistin käsissä kirjoittaminenkin muuttuu improvisoinnista rakenteiden kehittelyksi, melodian ja kontrapunktin taiteeksi. Omaa ainutkertaista hahmotus- ja ilmaisutapaa jäljitetään sen syntyyn ja tärkeisiin käänteisiin sitä samalla koko ajan uudistaen." Soitin vielä vähän ja ajattelin, että tulen paljon soittamaan ja kirjoittamaan (...) Soittajat olivat kaikki rivissä yhdessä ja me soitimme kattoon asti. Vain kouluun kootut näytelmäharjoitukset meluineen ylsivät noiden puupintaisten seinien ja korkeiden kattoikkunoiden tietämille. Koko voimistelusali rymisi aina. Voimakkain sävel oli juuri G. Outoa oli, että ajattelin elämää joka kerta soittaessani kuin alusta lähtien (...)"
Jyrki Pellinen (s. 1940) tekee teoksellaan Fenomenologinen aurinkokävely komean paluun lyyrisen sanataiteemme eturiviin, jossa hänellä on ollut itseoikeutettu paikkansa vuonna 1964 ilmestyneestä läpimurtoteoksestaan Kuuskajaskari alkaen. Yli 50 kaunokirjallista teosta julkaissut, kirjoistaan lukuisia palkintoja saanut Pellinen aloitti runoilijana. Vuosikymmenten saatossa runouden rinnalle tasaveroiseksi lajiksi on hänellä noussut proosa, josta Fenomenologinen aurinkokävely on tuorein esimerkki. Teos on samanaikaisesti matkakirja Länsi-Venäjälle ja matka Pellisen omaan, alati luovaan sielunmaisemaan, jota on sanottu venäläisimmäksi suomalaisista kirjailijoista. Diplomaattisukuun syntyneen, kuvataiteilijana ja pianistinakin kunnostautuneen Pellisen tekstissä näkyy hänen yllätyksentäyteinen kielentajunsa ja laaja sivistyksensä, jolla kirjailija ei koskaan ylpeile, vaan asettaa sen elimelliseksi osaksi estotonta sanamatkaansa, jolla aika ei käy pitkäksi tuokionkaan ajaksi.
Aivan lyhyen heikkavaloisen Suomen kesän ja kiven silmien juoksutus, Nöyryyden virta, jolta ei ole paluuta. Lisänä Herran anteeksianto Jobille. Ajoittuu vuosiin 2017-2020.
Pietarin ja siellä kymmenen vuotta asuneen isän jäljittäjänä kirjailija astuu rehellisesti ja katsoo itseään Nikolain puistossa, jossa mielialat täyttyvät kuvitelluilla tosiasioilla ja todellisilla tunnelmilla. Pellisen Venäjä-syklin tänäisessä vaiheessa muistelon kuvio tuntuu eläytyvän enemmän kuin koskaan edelliseen vuosisataan ja arkeen.
Runokokoelma paikoittaa ihmistä moniin sävellyksiin elegiasta oopperaan, unohtamatta Lappia, samoilua, kauppiaan rouvia ja monilajista rakkautta, joka noudattaa Darwinin lakeja.