Jyrki Pellinen

Kirjailija päätyy vuosituhannen vaihteessa Etelä-Afrikkaan kahden naisen, äidin ja tyttären, luo. Nämä kohtalo on vienyt Kapkaupunkiin puolitoista vuotta aikaisemmin. Runoilija kokee itsenäisen panteistisen maalausmaailman ja ihmissuhdeviidakon - ja vuoret, jonne hän pakenee. Afrikan vaaleat vuoret on eräänlaista positiivista, epäeurooppalaista ja antieurooppalaista kerrontaa, jonka kirjailija kohtaa hämmästyksekseen ja omaksi ilokseen.

"Pormestarin tyttärelle oli kasvanut ihmeellinen vaisto ja hän osasi laskea aina huoneet ja valaistukset täysin oikein." Jyrki Pellisen sadut ovat niin selväjärkisiä tekijänsä muotokuvia, että huonokuuloisinkin pystyy ne välittömästi käsittämään.

Jyrki Pellisen aiheessa on historian paljoutta, luontoa, erämetsää, aarnioita, kunnan asukkaita, kahden suvun serkut, loistava menneisyys, ja kitkuttava tulevaisuus. Runoilijan muistiinpanoja Hämeestä, valikoivasti niin kuin vain kirjassa voi.

Alun perin vuonna 2010 julkaistu proosateos, kokemuksellinen kertomus kesästä, päivistä ja hetkistä, emännästä ja Hämeestä. "Muhevaa viljaproosaa, jossa kieli elää Pellisessä kuin lintu."

Uudenlaisen "2000-luvun" Pellisen läpimurtoteos: kolme kielelliseltä vauhdiltaan ja energialtaan lähes uskomatonta pienoisromaania tai novellia. Syvä ja leikkivä teos, jonka "Runoilijan rakkaus"), yhteiskuntaa ("Haudatut maatilat"), kieltä (nimiteksti). Lukija saa lampukseen runoilijan nopean mielen - ja huomaa katsovansa suoraan kollektiiviseen alitajuntaamme. "Auto oli sininen ja ajoi ajatuksen punaisena."

Sanomisen virtuoosi ehkä poliittisimmillaan. Tilitys yhteiskunnasta, jossa on "presidentin // miesten syytä pelätä itseänsä ja henkeään". Mm. Kertosäkeiden laulusta (1976) tuttu pitkä säe ja vapaasti hengittäen toteutettu säkeistömuoto tukevat "pitkää kertomusta" - tulemisen, tapahtumisen ja tuntojen virtaa, johon me kaikki olemme runoilijan silmin heitetyt. Tuloksena on tilinteko, joka ei säästä ketään: kunnianosoitus kaikelle, mitä "ihmiset, itsepäisimmät heistä, muut taiteilijat yksin / ovat luoneet". "Minun runoni on kuin Paasikiven linja, se tulee ja tulee, eikä se // vaihdu valtakäskyllä vaan lainmukaisesti, // sääntöjä pitkin."

Jyrki Pellisen lämmin ja kesäinen runokokoelma vuodelta 2006.

Virtuoosin onnellisia, rapsodisuudessaan lopullisia runoja muistoista, muistista ja yhteisyydestä. "Pellisen Sadevesirakkaus jatkaa kasvuaan lukijassa, ikäänkuin runoihin olisi kirjoittaessa jäänyt kasvuvaraa lukijan omalle tulkinnalle. On erityinen taito kirjoittaa sellaista runoa." (Juhani Tikkanen)

Valoisaa ja vallatonta Pellistä varhaisemman Minä matkustan, aurinko paistaa -pienoisromaanin hengessä. Takakannen sanoin: "Kuin kun pitkän masentavan talven jälkeen tulee auringonpaiste joka kestää kolme kuukautta ja tuo kovan helteen, ja itse tekijäkin on tahtomattaankin uuden miellyttävän suhteen edessä - itseen, tekstiin ja muihin ihmisiin - omaksuen kaiken mitä vain oikullinen mieli voi mieleen tuoda, niin Jyrki Pellisen haltioitunut, nerokas, surrealistinen proosaromaani, melodioita syövä kone vapautta pullollaan, kaikki henkselit poissa, ympäristöä magnetisoiden, vapaavaltio, omavaloinen lapsuus. Ja merisiili singahteli läpinäkyvän sinisenä."

Vuonna 2009 julkaistun kehitys- ja avainromaanin Huomenta, Marko itsenäinen jatko-osa. Siinä tämä ”kielen nomadi” (Seppo Järvinen) syöksyy kehityspaatoksestaan uuteen aikaan, osapuilleen 1990-luvulle. Jatkuvasti vaihtuvien kirjallisten keinojen hyrrä tanssittaa kokonaista parvea alter-egoja, tiivistymiä valtavasta pakottavastakirjoittamishalusta ja todellisuuskaipuusta. - ”Sitten Marko pani sitaatin kiinni ja alkoi puhua.

Runon ja proosan virtuoosin myöhäistuotannon biografis-geografinen linja jatkuu yllättävästi teoksella, jossa kielen synnyn tutkiminen, poliittiset termit sekä subjektiivinen oleskelu Pietarissa tuovat uuden kuvan Venäjää käsittelevään kirjallisuuteemme - ellei suorastaan venäläiseen kirjallisuuteen laajasti ymmärrettynä.

"Useita 1970-luvun veneenkeinuttajia myrskyssä." Monumentaalisen pellimäisen kehitys- ja avainromaanin "Marko" on aiemmin nähty teoksessa Yksin (Otava 1974).

"Juuri sinä Jyrki Pellinen / joka et ota muiden neuvoja / kuu tuuleva / ja unohdus / juuri sinä Alaskan / kuvernööri / tuulevan kuun / olet perinyt / tällaisen kielen". Vahva kokoelma, jota voisi sanoa summaavaksi, ellei se Jyrki Pellisen kohdalla olisi ajatusmahdottomuus.

Jyri Pellinen aloitti 1962 lyriikan modernismin eturintamassa. Taivas siltojen alla on kuva New Yorkinsta, Suomesta, Afrikastakin, mutta ennen kaikkea se on kuva näkijästä. Kokoelmassa kulkee alati muuttuva mutta kuitenkin aina sama yllätyksellinen Pellinen.

JUI (Juhani Ihanus) ja JYI (Jyrki Pellinen) kulkevat lermontovilaisten koivujen lomitse ja vierivät kielestä kieleen, kun apostrofit saavat kyytiä lähimpään ojaan. Livettävä matkakertomus idästä, joka vei poeetat ja jätti sanat paimentamattomina pyryttämään. Tunnelmat likidialogisessa juolahtelussa vaihtuvat kuin vainajain hikiliinat. Armahda suolattua Kupanitsaa, oi Tsaari!

Kuvataiteilijan ja kirjailijan näkökulma itäisen Yhdysvaltain elämään, taidemaailmaan, puistoihin ja ravintoloihin. Jyrki Pellisen New York on kokoelma lyyrisiä impressioita, jotka kasvavat yhdessä romaanin mittoihin. Se on rinnakkaisteos Pellisen vuonna 2009 julkaistulle, toiseen painokseen menneelle Pariisille. Pellinen on kolme kertaa valtiopalkittu kirjailija. New York on hänen 36. teoksensa.

Vuonna 2010 julkaistu Jules ja King, jonka päähenkilö merkillisesti muistuttaa kuuluisaa menestyskirjailijaa, on veijari-Pellistä vapaimmillaan.

Impressioiden Pariisi, kellotornin ja Genet-filmatisointien, ilon ja surun, hotellien, taiteilijoiden Pariisi. Kiinalaiset taksit, yläkerrosten suurimmat asunnot, shakkia, leipää ja leipomoita. Jyrki Pellisen Pariisi on pariisilaisia hetkiä. Kolme kertaa valtiopalkitun kirjailijan kävely Pariisin halki on huikea kaunokirjallinen teos ja matkakirja samaan aikaan. Se on runollinen impressiokokoelma pariisilaisten katujen ja puistojen halki flanöörinä kuljeskellen.