Jyrki Pellinen

Tekijän aiemman romaanin (Lupaamattomien ihmisten välipäivä) odotusaikaan liittyvä teos, maanalainen romaani salaisesta henkilökohtaisesta kehityksestä, jonka kuluessa hajamielinen saituri ei kohtaa minkäänlaista vastarintaa kirjallisuuden eikä edes kirjapainojen taholta. Vaikeita kysymyksiä tulee puheeksi, kuten: kosketatko puhelintasi enemmän kuin kosketat kumppaniasi?

A bilingual edition - in Finnish, and in English of Leevi Lehto - of a seminal work of the Second Generation Finnish Modernist poetry, by the virtuoso poet Jyrki Pellinen - a "description of life" that "is not tender", an account of the "agony of coming into the world", of a becoming-a-poet-as-a-thing in a process of endless dismemberment, struggling "among creatures of my own size, castle lords, furuncle-faces, robberly inclined, old women, and other such objects of nature".

Pieni profeetta-tyttö ratkaisee kauaskantoiset elämän ongelmat. Vastaan tulevia aikuisia halkeilevasti tarkastellen. Hän on kuin pieni Sokrates, vähitellen tässä ensimmäisessä romaanisarjassa hän melkein jo tuntee tiet, tietää maailmansa tavat ja päättää ryhtyä taiteilijaksi

Erään perheen mustalammas on herätessään päättänyt sovittaa ajan, nuoruuteensa liittyneen karkaustyylisen elämänsä. On kirjoittavinaan lohduttavan ja toden selostuksen ulkomaille paenneille sukunsa jäsenille siitä mitä kotimaassa tuli tehtyä. Kylmän sodan mannerlaatat jyrisevät mutta lauhduttavin tervehdyksin kirjailijapoika turvautuu nokkelaan novellistiikkaan.

Jos ei seitsenvuotinen harjoittelu omaisena puutarhassa tee suojaa tässä yhteisössä ja tuossa, tämä Suuri Terapia kyllä joskus voi lunastaa ja selvittää monet ongelmat. Kirja suojavarustautumisten ja henkselien hellittämiseen tai korjaamiseen.

Vuosi ja vähän yli kertynyt runoja sävelten kanssa, vuodenajoittain liikkuneet antiikin Kreikasta Venäjälle. Monta valkoista taivasta välillä. Sinä olet Aasiasta ja saksalainen hattu päässä. Katson kun soitat viulua. Amerikassa on vaikea olla presidentti.

Henkilöt J ja P törmäävät toisiinsa ja joutuvat totuuksiensa jälkeen aina samaan: kylmä sota on mennyt maan alle kirjaimellisesti. Toisinajattelijoiden aivoille annetaan sähköshokkeja ja syöpiä parannetaan sähkötaajuuksilla. Maailma on suuri työnantaja, joka löytää sopivat tekijät itselleen ja tehtävälleen. X-tekijänä ufotutkimus: on avaruutta insinööreille, poliitikoille ja korkean sähkötutkinnon suorittaneille.

Intensiivinen kuvaus Merikarinan yhteisöstä, jonka päivät toistuvat ja elämä onnäennäisesti muuttumatonta, kunnes paikalle saapuu taiteilija. Olemuksellaan, taiteellaan ja musiikillaan viininpunaiseen pukeutuneena kirjailija herättää uinuvan yleisön uteliaisuuden suunnan ja keskustelut viriävät. Hetkellisesti mummot kiinnittävät katseensa ja puheensa helsinkiläisen kirjailijan kysymyksiin ja vastauksiin, mutta muutamassa kuukaudessa taiteilija on sulautunut Merikarinan syöpäsairaalan kiinteäksi osaksi ja päivien toisto palautuu. Teoksessa Jyrki Pellinen omaksuu turkulaisen olemuksen ja murteen ja luonnosta nousevien metforien avulla kuvaa ihmismielen syvyyttä ja ilmeikkyyttä.

Aleksis Kiven kadun kirpputorin ihmisten aistimista erikoistalousalueella,ota aistija kutsuu Nostriliksi, sieraimeksi. Kirpputorilla ei tarvitse antaa kuitteja,sinne virtaa kaikenkokoista väkeä. Se on monille elämä, mutta mikään ei ole varmanpituista, jatkuva alennusmyynti pitää alennusta vielä alennetun hinnan jälkeenkin. Teoson proosadokumentti keskusteluista arjessa ja ajassa, joka tapahtuu nykyhetken armoilla - ja pian ei helsinkiläistä kirpputoriväkeä yhdistä enää toisiinsa mikään, seutu hiljenee ja taru on lopussa.

Kun joudut pulaan, tarvitset hyvän asianajajan. Viime hädässä saapuu paikalle Matlock. Entinen elokuvanäyttelijä, sheriffi, pesäpallosankari, musiikkiyliopiston käynyt Amerikan-kanteleen soittaja, jonka hinta on satatuhatta dollaria. Näemme hänen sinisen kesäpukunsa, joudumme 80-luvun isoihin liiketalon holveihin. Tätä vapauttavaa itsepintaista nykyajan hyväntuulista kvasi-sankaria voimme vain kiittää.

Pyysin kertomuksen Veikkoa, joka on osapuolena ja osasyynä kirjaan, kirjoittamaan jotain minusta, vaikka tästä kirjasta: "Sano että minä tutustutin sinut Irinaan, ensimmäiseen tuntemaasi venäläiseen naiseen, josta hyvä melkein tuli; ja että minä pidän sinua vanhana, paljon työtä aina tehneenä venäläisenä everstinä, joka näkyy sinun kasvoistasikin. Ja että tietenkin sinun juuresi näin ovat Pietarissa Elisabethin kahvilassa Jekaterinan puistoa vastapäätä."

Omaguru kirjoitti Lupaamattomien ihmisten välipäivän sekä romaanin. Teos on jatkoa Katkaistujen haulikkojen menolle (Pellisen yhteiskunnallinen runoelma). Saavuttamatomat saavutukset tulevat esiin, esitellen tämänhetkisen suomalaisen kirjailijan yhteiskunnallisen tunteen.

Puhuttelu jatkaa Jyrki Pellisen myöhäistuotannon itsereflektistä juonnetta. Kuolema Puskinin kädelle (ntamo 2013) oli runoilijan matka slaavilaisille juurilleen - geneettinen, kirjoitettu, koettu, kuviteltu, ja samalla ”akmeistisen konkreettinen” (Jaakko Mikkola). Puhuttelun puhuja on yksityisempi ja paikallisempi, kuten avausrunossa ”Helsinkiä ja helsinkiläisiä”: ”Vein tuohia Hietalahden kirpputorille. / Laivat olivat satamassa, aurinko nousi.” Mutta mikään ei pysy; niinpä keskeislyyrisen tunnelman voi keskeyttää osio nimeltä ”Euroopan sota” (mutta minkä Euroopan? mikä sota?). Kokoelma päättyy Aniara-vaikutteiseen avaruuskuvastoon ja -matkaan. Kirjasta voi löytää myös myös runouden määritelmän ja kätketyn romanttisen komedian, jossa ”[t]apahtumat sinänsä / tapahtuvat sinänsä”.

Nisse, Sinikka, Likka ja Ukko taiteen äärellä. Osman käämejä, nalleja, okran keltaista. He katselivat ja antoivat silmien tulla joksikin. Mielikuvat irtosivat, mutta nopeutuivat: harva osasi nauttia niin kuin jokainen luultavasti erikseen teki. Nisse herätti taulut henkiin. Tulevaisuuden tähdet olivat vierekkäin. Eivät ne "olleet" vaan ne säteilivät, ikään kuin siten tietäen. Tähdet odottivat ja odottivat. Me kuljimme Taiteilijan jaloissa ja putosimme maahan. Jyrki Pellisen proosateos.

Neljäsosa-slaavilaissyntyisenä, kirjailija Pelliselle on selvää että elämän on oltava jotta se etenisi monimuotoisena, aikaansa sidottua. Jo alkukohdassa on kaikki näkyvillä ja vauhti paranee tai heikkenee kuin se tekee oikeassakin elämässä. Ainoa rajoitus eli ehto on tietyksi ajankohdaksi valittu näkökulma joka vastaa vuosikymmeniä. Kyseessä 2000-luvun alku. Siihen lukijan liittävät nyt taas kirjailijan parhaat omat henkilökohtaiset elämykset. Sivupersoonat (heteronyymimäiset) edustavat nekin aikaa. Aika ajoin, siellä täällä, vähän, edustavat motiivejakin. Eikö kustannustoiminta lähde itse yleisöstä, tulkitsee kirjailija kuten kirjailijat ovat tehneet kaikissa maissa iät ja ajat, ristin puusta alkaen.

Kolme kertomusta, jotka näyttävät kirjailijan yksi ajassa, toinen paikassa, kolmas vuorovaikutuksessa. "Teksti": "Oli tammikuu: kylmä." Mutta kirjailijan sanasynty alter (?) ego on kirjoituksen voimasta vinhassa liikkeessä ja pyörii kuin hyrrä. Edes hänen nimensä (viimeksi se!) ei asetu. Mistään ei voi sanoa, onko se "oikein" tai "väärin". "Pentin luona" on pitkä proosaruno, jonka lauseet etsaavat kuvaa lepopaikasta lukijan ja ystävän vieraana jossain Kauklahdessa. "Sinikka" on tribuutti kirjailijatoverille ja monisävyinen kuvaus kaupungin ja maaseudun, miehen ja naisen ja kahden luovan mielen kohtaamisista, vaihtelevin etäisyyksin.

Suomalaisen nykyrunon virtuoosin ja arvoituksen vahva, punnittu kokoelma - ja ratkaisu: kenties koko ajan onkin ollut kyse myös siitä, että ”Jyrki täällä ainoana kirjoittaa venäläiseen tyyliin” (kuten Hannu Mäkelä täällä on ainoana havainnut). Uusi ymmärrys isästä ja alkuperästä on samalla uusi näkymä Suomeen, ja Kuolema Puskinin kädelle on myös Pellisen oman aiemman runouden uudelleenarviointia.

Runon ja proosan virtuoosin omaelämäkerrallisen Marko-sarjan kolmas osa.

Sarja muistoista rakentuvia - pellismäisiä - kertomuksia, joiden ajanjaksoissa kertoja itse on mukana. Muistijälkien, aistimusten, mielleyhtymien ja mukana olemisen kautta kertomukset näyttävät ihmiset seisomassa omilla laitureillaan. Ihmisen laiturit on Jyrki Pellisen 35. julkaistu teos.

Jyrki Pellinen, joka vietti lapsuutensa Lauttasaaressa, kirjoittaa tässä kirjassa esiin tuon Tallbergin paratiisiksi kutsumansa alueen elämyskentät. Teos on jatkoa hänen lapsuudestaan kertovalle kirjalle Avaan oven ja olen kotona (Otava 1979). Tässä kirjassa lapsi kasvaa varhaiseen murrosikään ja kertoo mm. 1950-luvun Konservatoriosta.